Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Lähiajan näkymät Hämeessä edelleen varsin positiiviset, mutta osaavan työvoiman saatavuus yhä merkittävä haaste (Kanta-Häme ja Päijät-Häme)

Odotukset talouden ja työllisyyden näkymistä ovat Hämeessä edelleen varsin positiiviset, vaikka talouden kasvuvauhti hiipuukin. Työttömyyden ennakoidaan edelleen alenevan. Osaavan työvoiman saatavuus pysyy merkittävänä haasteena koko Hämeen alueella rajoittaen osaltaan jopa kasvua. Tiedot ilmenevät Työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkaisemasta valtakunnallisesta Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2019 -katsauksesta. ELY-keskukset ja muut aluekehittäjät koostavat katsauksen kahdesti vuodessa. Se on näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähitulevaisuuden näkymistä. Katsauksen arviot on tuotettu maaliskuussa 2019.

Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta tilanne on tällä hetkellä kaikissa Hämeen seutukunnissa parempi kuin vuosi sitten. Myös puolen vuoden ja vuoden päähän yltävät arviot ovat positiiviset, vaikka arviot ovat muuttuneet aiempaa varovaisemmiksi. Investointeja on käynnissä ja suunnitteilla kaikissa Hämeen seutukunnissa.

Talouskasvu on lisännyt työvoiman kysyntää ja avoimien työpaikkojen määrää eri ammattialoilla. Tämä näkyy myös Hämeessä TE-toimistoon ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Samanaikaisesti ongelmat osaavan työvoiman saatavuudessa ovat edelleen kasvussa. Rekrytointiongelmia koetaan useilla toimialoilla ja eri ammattiryhmissä. Ongelmat osaavan työvoiman saatavuudessa eivät ole lähitulevaisuudessa helpottamassa.

Työmarkkinoiden vetäessä ja rekrytointiongelmien lisääntyessä muun muassa uuden työvoiman rekrytointipalveluiden merkitys on korostunut. Yhteishankintakoulutuksilla (Rekrykoulutus, TäsmäKoulutus ja Muutoskoulutus) yritys voi hankkia ammattitaitoisia työntekijöitä, kun uusia osaajia ei ole saatavilla, räätälöidä henkilöstölleen lisäkoulutusta sekä auttaa taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanottuja työntekijöitään. Koulutukset suunnitellaan aina yrityksen ja koulutuksen tuottajan kanssa yhteistyössä ja toteutetaan yrityslähtöiseen tarpeeseen. Vuosi 2018 oli vilkas RekryKoulutusten vuosi ja uusia RekryKoulutuksia toteutettiin yli 20. Mukana olevien yritysten määrä on suurempi. Alueen yrityksiin koulutettiin osaajia muun muassa betonituoteteollisuuteen, puuelementtirakentamiseen, metallialalle, varastoalalle ja palvelualoille (esimerkiksi ravintolat ja kahvilat, laitoshuoltajat). Suunnitelmia on myös kuluvalle vuodelle.

Työttömyys on laskenut edelleen koko alueella, eikä työttömyyden kasvua ole näköpiirissä. Myös 15-64-vuotiaiden työllisyysaste oli kasvussa. Taustalla on ennen kaikkea työvoiman hyvä kysyntä. Aktiivinen, osaava ja hyvinvoiva työvoima liikkuu edelleen hyvin. Erot ihmisten välillä ovat kuitenkin kasvussa ja vaikeammin työllistyvät korostuvat työttömien joukossa. Työttömyys pitkittyy eri syistä. Myös alueellinen ja ammatillinen liikkuvuus tulevat entisestään korostumaan.

Linkki raporttiin: https://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-327-424-2

Lisätiedot:

Strategiajohtaja Jouko Nieminen, KEHA-keskus, puh. 0295 022 769 (valtakunnallinen katsaus)
Erikoissuunnittelija Sanna Paakkunainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 159


Alueellista tietoa