Navigointivalikko

Alueellista tietoa

Koulutuksesta eväät menestykseen – Kainuussa monipuoliset mahdollisuudet onnistua yrittäjänä (Kainuu)

Elinvoimaisessa Kainuussa on tilaa erilaisille yrityksille ja hyvät mahdollisuudet onnistua yrittäjänä. Kainuun TE-toimisto tarjoaa yrittäjiksi aikoville ja jo yrityksen perustaneille koulutusta ja monipuolisia palveluja. Tuore media-alan yrittäjä Samuel Grönholm kiittelee käymäänsä Aloittavan yrittäjän tehopaketti -koulutusta hyödylliseksi ja innostavaksi. Hän kannustaa myös muita yrittäjyyden tielle: "Kannattaa lähteä kokeilemaan yrittämistä." 

Kainuulaisten aloittavien ja jo aloittaneiden yrittäjien pääkouluttajana toimiva Ella Kärki on työskennellyt yli 30 vuotta yrittäjänä, yrityskouluttajana ja yritysneuvojana. Valmennusmajakan kouluttajana työskentelevä Kärki näkee Kainuun aloittaville yrittäjille suunnatun kokonaisvaltaisen ja asiakaslähtöisen koulutus- ja neuvontakonseptin tehokkaana ja eri tahoille lisäarvoa tuottavana konseptina. Ensimmäinen Minustako yrittäjä -kurssi alkoi marraskuun 2019 alussa. Moni koulutukseen osallistuneista jatkoi suoraan seuraavalle Aloittavan yrittäjän tehopaketti -kurssille. Erilaiset teemakoulutukset kuten yrityksen kannattavuuden parantaminen, omistajanvaihdokset, verkkokaupan perustaminen ja digitaalinen markkinointi ovat myös koulutustarjonnassa. Keväällä 2020 Kainuun TE-toimisto toteuttaa useita koulutuksia yrittäjyyttä harkitseville, aloittaville ja toimiville yrittäjille yhteistyössä Valmennusmajakan kanssa. 

– Yhteistyö työvoimahallinnon kanssa on ollut mutkatonta ja keskusteluyhteys on ollut toimiva, Ella Kärki kiittelee. 

Kouluttaja Kärki näkee Kainuun tulevaisuuden valoisana. 

– Uusia yrityksiä on perustettu ja omistajanvaihdoksia on suunniteltu, vaikka koulutus on ollut käynnissä vasta vajaa puoli vuotta. Yksi positiivinen huomio on sekin, että koulutuksessa on ollut mukana useita paluumuuttajia, joilla on monipuolinen kokemus- ja koulutustausta. Heillä on oman yritystoiminnan aloittamisen lisäksi halu toimia Kainuun hyväksi. 

TE-toimiston asiantuntija Anne Möttönen on samoilla linjoilla.

– Kainuussa on paljon mahdollisuuksia erilaisille yrityksille. Yritystoiminta voi liittyä niin tietotekniikkaan kuin matkailuunkin.

Kainuussa mahdollisuuksia median osaajille

Media-alan yrittäjä Samuel Grönholm on yksi uusista yrittäjistä. Hän perusti oman yrityksen viime vuoden lokakuussa. Grönholm tekee Kajaanissa toimivan yrityksensä kautta tv- ja videokuvausta sekä valokuvausta. Viime kesänä hän hankki yrityksensä työkalupakkiin myös dronen, jolla voi tehdä ilmakuvauksia. 

– Samuel osaa hyödyntää nykyteknologiaa monipuolisesti. Hän on rohkea, nuori ja tinkimätön ammattilainen, kuvailee Ella Kärki nuorta yrittäjää. 

– Yrittäjyys on tuntunut tosi hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Minulla on ollut mahdollisuus kuvata Ruutu+-lähetyksiä Kajaanissa, Samuel Grönholm kertoo.

Samuel Grönholm on perheineen hiljattain muuttanut Kajaaniin, mistä hänen vaimonsa on kotoisin. Hän näkee, että Kainuussa on mahdollisuuksia media-alan yritykselle. 

Aloittavan yrittäjän tehopaketti -yrittäjäkoulutukseen nuori yrittäjä osallistui marraskuun alussa. 

– Sain koulutuksesta hyvät perustiedot yrityksen aloittamiseen. Koulutuksessa haastettiin miettimään, olinko osannut ajatella kaikkia yksityiskohtia. Myös erilaiset termit, kuten tase tulivat tutuiksi. 

– Se oli kiva, kun kouluttajat kertoivat tarinoita omasta elämästään ja yrittäjyydestään.

– Kannattaa lähteä kokeilemaan yrittämistä, Samuel Grönholm kannustaa. 

Yrittäjyys kiinnostaa Kainuussa

– Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on suurta Kainuussa. Yrittäjäkoulutuksiin osallistuu niin työttömiä työnhakijoita kuin juuri aloittaneita yrittäjiä sekä vielä työelämässä toimivia, kertoo Kainuun TE-toimiston asiantuntija Anne Möttönen.

Kainuussa yrityksiä perustetaan enemmän kuin niitä lopetetaan. Silti lisää yrittäjiä tarvittaisiin tulevaisuudessa.

– Kainuussa on lähivuosina jäämässä paljon yrittäjiä eläkkeelle. Heidän työlleen pitäisi löytyä jatkajat, TE-toimiston johtaja Tiina Veijola sanoo.

Veijola toivoo myös, että yksinyrittäjät rohkenisivat työllistää enemmän. Suurin osa alueen yrittäjistä on yksinyrittäjiä niin kuin on muuallakin Suomessa.

– Toimivien yrittäjien on mahdollista saada palkkatukea työllistämiseen, vinkkaa TE-toimiston Anne Möttönen.

Kainuu pystyy tarjoamaan yrittäjille hyvät ja nopeat palvelut ja laajat verkostot. TE-toimisto tarjoaa useita erilaisia koulutuksia yrittäjiksi aikoville tai hiljattain yrityksen perustaneille. 

"Sopivan realistinen koulutus"

Kajaanilainen Aila Polvinen on alkanut pohtia yrittäjyyttä irtisanouduttuaan yritysneuvojan työstä. Hän osallistui yrittäjäkoulutukseen marraskuun alussa. Polvisella on pitkä ja monipuolinen työhistoria. Hän on työskennellyt muun muassa yrittäjien vakuutusneuvojana ja tuntee laajasti Pohjois-Suomen yritysmaailmaa.

– Minulla on hyvin realistinen näkemys yrittäjyydestä, en näe sitä vaaleanpunaisten lasien läpi. Silti yrittäjyys kiehtoo minua, Aila Polvinen sanoo. 

– Olen saanut olla monessa mukana. Näin 50-vuotiaana pitää olla paloa siihen, mitä tekee. Haluan tehdä merkityksellistä työtä. 

Yrittäjyyskoulutus innosti Polvista ja tarjosi hänelle samalla uusia kontakteja.  

– Koulutus oli sopivan realistinen ja samalla innostava. Kouluttajat osasivat asiansa, kun olivat itsekin yrittäjiä.

– Koulutuksessa ei varsinaisesti tullut mitään uutta, mutta oli hyvä harjoitella esimerkiksi katetuottolaskelmia. On tärkeä ymmärtää, millä hinnalla täytyy myydä, jotta kaikki kulut tulevat katetuiksi. Se oli hyvä, kun joutui laskemaan ja perustelemaan laskelmiaan.

Aila Polvinen näkee Kainuun elinvoimaisena alueena, jolla on mahdollisuuksia. 

– Matkailuun liittyy suuria mahdollisuuksia. Kainuussa on upea luonto ja paljon erämaata.

Katso Valmennusmajakan asiakasvideot:

Katso Valmennusmajakan kouluttajavideo:

Liitekuvat ladattavissa linkeistä:

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)