Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2020 (Pohjois-Pohjanmaa)

Utuiset lähitulevaisuuden näkymät jarruttavat investointiaktivisuutta monilla aloilla. Parhaiten Pohjois-Pohjanmaalla ovat ovat selvinneet rakentamisen, vähittäiskaupan ja
informaatioteknologian alat. Uusia nousevia teollisuudenaloja ovat terveyteen ja
hyvinvointiin liittyvät sovellukset ja laitteet sekä painettavan elektroniikan erilaiset sovellutukset.

 

Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Kotkan maanteiden hoitourakka YIT Suomi Oy:lle (Kaakkois-Suomi)


Väylä kilpailutti ELY-keskusten kanssa vuodenvaihteessa 13 maanteiden hoitourakkaa. Maanteiden hoito jaetaan Suomessa 79:ään hoitourakkaan, jotka kilpailutetaan viiden vuoden välein. Vuodenvaihteessa näistä urakoista kilpailutettiin 13 kappaletta, ja yksi mukana olleista urakoista oli Kotkan hoitourakka.

Maanteiden hoitourakka Kotkasta 2020–2025 -kilpailutus päättyi ja hyväksyttyjen tarjousten vertailussa YIT Suomi Oy sai korkeimmat pisteet ja siten jatkaa urakoitsijana Kotkassa. Urakka-aika on 1.10.2020–1.10.2025. Maanteiden hoitourakoihin kuuluvat esimerkiksi lumen auraus, liukkaudentorjunta, päällystevaurioiden paikkaukset ja viherhoito.

Vaalimaa ja tunnelit tuovat omat erityisvaatimukset

Kotkan maanteiden hoitourakkaan kuuluu urakkakohtaisia erityisvaatimuksia. Suomen itärajan vilkkain matkustajaliikenteen rajanylityspaikan eli Vaalimaan raja-aseman talvihoito ja liikenneympäristön hoito kuuluvat urakkaan. Tähän kokonaisuuteen sisältyy myös tullin ja rajavartioston alueet sekä rekkaparkki. Lisäksi Mt 170 Hamina - Vaalimaa tieosalle rakennetun rekkakaistan hoito mahdollisia rekkajonoja varten kuuluu urakkaan.

Urakka-alueella valtatie 7:llä sijaitsevien kahden tunnelin (Husula ja Kolsila) isännöinti poikkeus-/häiriötilanteiden maastopartioineen (tunnelien sulku- tai liikennejärjestelytilanteet) kuuluvat Kotkan urakkaan, kuten lisäksi myös tunnelien hoito- ja kunnossapitotyöt, sekä tunnelissa olevien mekaanisten laitteiden (esim. liikennemerkit, opasteet ja ovet) puhtaana- ja kunnossapito.

Maanteiden hoitourakan päätavoite on tienkäyttäjän etu ja heidän joustava palvelunsa

Nyt kilpailutetuissa maanteiden hoitourakoissa noudatetaan uutta urakkamallia, missä korostuu tilaajan ja urakoitsijan yhteistyö sekä tienkäyttäjille saatava hyöty. Tienkäyttäjille hyöty näkyy esimerkiksi parempana hoitotoimenpiteiden kohdistuksena ja ajoituksena. Myös toimenpideajat vähäliikenteisillä teillä lyhentyvät.

Maanteiden hoitourakan päätavoite on tienkäyttäjän etu ja heidän joustava palvelunsa. Urakassa tavoitellaan riskien kohtuullista jakoa ja hyvän yhteistyön kehittämistä tilaajan ja urakoitsijan välillä. Maanteiden hoitourakan tavoitteena on antaa mahdollisuuksia myös parempaan hoitotyön kehittämiseen sekä parantaa urakan laatutietoa ja sitä kautta tuottavuutta.

Urakoitsija saa sakkoa jos sopimuksessa määritelty laatu ei toteudu

Maanteiden hoidosta vastaavat kilpailutetut urakoitsijat. ELY-keskus määrittelee urakkaan sisältyvät työt ja hoidon laatutason Väylän toimintalinjojen ja teiden hoitoluokkiin perustuvien laatuvaatimusten perusteella.

Laadun riittävän tason varmistamiseksi Väylä on tehnyt tarkat määritykset koskien esimerkiksi teiden talvihoitoa, hiekoitusta, kalustoa, raportointia ja työnaikaista työturvallisuutta. ELY-keskus perii urakoitsijalta sakkoa, mikäli sopimuksen mukaiseen laatuun ei päästä.

Urakoitsijan on raportoitava kaikkien laatulupausten toteutuminen ELY-keskukselle, joka valvoo sopimuksen toteutumista työmaakokouksissa, pistokoetarkastuksin ja katselmuksissa. Laajan tieverkon vuoksi kaikkia teitä ei voida valvoa jatkuvasti paikan päällä.

Ilmoita tien kunnosta

Voit ilmoittaa maantien kunnosta Palauteväylä-palvelussa suoraan kartalle kohdennettuna ympäri vuorokauden. Chat-palvelu on avoinna arkisin klo 12-16.

Ilmoitukset välitetään tietä hoitavalle urakoitsijalle arkipäivisin klo 8-16.15. Kartalta voit seurata myös muiden tekemiä ilmoituksia ja niiden käsittelyn tilaa. 

Voit ottaa yhteyttä myös puhelimitse: p. 0295 020 600, asiakaspalvelu ma–pe klo 9–16, neuvonta (pvm/mpm)

Sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi

Ilmoita liikennettä vaarantavasta ongelmasta suoraan Tieliikennekeskusten Tienkäyttäjän linjalle soittamalla numeroon 0200 2100 (24/7). Tienkäyttäjän linjalle kuuluvia ilmoituksia ovat esim. tiellä oleva vesi, tielle kaatunut puu tai muu este, joka estää normaalin tienkäytön.

- Minna Niukkanen