Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Korona on muokannut kierrätystä - taustalla useita syitä

Koronapandemia on vaikuttanut kierrätysmääriin useilla aloilla, joita koskee valmistajien ja maahantuojien tuottajavastuu. Kun kuluttaminen ja ajanvietto ovat painottuneet koteihin, myös kotitalouksien jätemäärät ovat kasvaneet. Verkkokaupan kasvu on samaan aikaan vaikuttanut niin jätemääriin, tilastoihin kuin koko kierrätysjärjestelmään monin tavoin.

Kuvituskuva. Pahvilaatikko, jonka päällä osoitetarra. Kuva: Pixabay

Tuottajavastuuyhteisöissä on havaittu, että esimerkiksi erilaisten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräysmäärät ovat kasvaneet koronapandemian aikana aina kylmälaitteista sähkötyökaluihin. Taustalla lienee ainakin kodintekniikan kaupan merkittävä kasvu pandemian aikana.

Kannettavien paristojen ja akkujen kierrätyksestä vastaava Recser Oy sen sijaan kertoo, että kierrätykseen palautuvien paristojen ja akkujen kokonaismäärä on pysynyt miltei ennallaan. Kierrätykseen on kuitenkin päätynyt aikaisempaa enemmän paristoja ja vähemmän akkuja.

"Akkuja päätyy todennäköisesti entistä enemmän muualle kuin viralliseen kierrätysjärjestelmään", arvioi Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck.

Markkinoille tulleiden uusien akkujen ja paristojen määrissä on tapahtunut koronan myötä selvä notkahdus. Stenbäck ei ole kuullut toimitusvaikeuksista, joten taustalla voi vaikuttaa verkkokaupan kasvu. Ulkomaisten verkkokauppojen Suomeen toimittamat tuotteet eivät tilastoidu, eivätkä ulkomaiset verkkokaupat osallistu myymiensä tuotteiden keräykseen ja kierrättämiseen samalla tavalla kuin Suomessa toimivat, tuottajavastuun hoitavat yritykset.

Kulutuksen siirtyminen koteihin keikautti kierrätystä

Erilaisia kuluttajapakkauksia on toimitettu Rinki-ekopisteisiin selvästi tavanomaista enemmän. Metallipakkauksia on kierrätetty noin 15 % tavanomaista enemmän ja kuitupakkauksia, kuten pahvi-, kartonki- ja paperipakkauksia, jopa 20 % enemmän.

”Verkkokaupan kasvu on nostanut kuitupakkausten määrää keräyspisteillä. Toinen tekijä on ollut etätyöhön siirtyminen ja kulutuksen painottuminen koteihin”, arvelee Suomen Kuitukierrätys Oy:n kehityspäällikkö Eija Jokela.

Yrityspuolella on kierrätetty kuitupakkauksia suunnilleen entisiä määriä, mutta metallipakkauksia yritykset ovat kierrättäneet selvästi aiempaa vähemmän.

”Metallin määrä väheni yrityspakkausten puolella johtuen monen toimialan hiljenemisestä. Esimerkiksi ravintola-ala on yksi iso pakkausjätteen tuottaja, joten tämän toimialan hiipuminen vähensi myös jätemääriä”, katsoo metallipakkauksien kierrätyksestä vastaavan Mepak-Kierrätys Oy:n toimitusjohtaja Satu Estakari.

Rengasvarastojen siivoilu näkyy kierrätyksessä

Renkaita on päätynyt kierrätykseen lähes edellisvuoden tapaan, mutta uusia renkaita tuli markkinoille tammi-kesäkuussa noin 12 prosenttia tavallista vähemmän.

”Siihen yksi iso syy oli, että rengastehtaat olivat kiinni keväällä. Tavaraa ei saanut”, arvioi Suomen rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen.

Rengasalalla ollaan oltu merkillisen ongelman äärellä, kun renkaita on tilastojen mukaan kierrätetty enemmän kuin uusia on tullut markkinoille. Rengaskierrätys Oy:n mukaan taustalla vaikuttaa kaksi syytä: rengasvarastojen siivoilu sekä renkaiden tilaaminen ulkomaisista verkkokaupoista, jolloin uudet renkaat eivät näy maahantuontitilastoissa.

”Kierrätysjärjestelmälle verkosta ostetut renkaat ovat ongelmallisia. Niistä ei tilitetä kierrätysmaksuja, joiden avulla kuluttajalle vaivaton kierrätysjärjestelmä toimii”, todetaan Rengaskierrätys Oy:n tiedotteessa.

 

Mikä tuottajavastuu?

  • Tiettyjen tuotteiden valmistajilla ja maahantuojilla on lain mukaan velvollisuus järjestää tuotteiden keräys ja kierrätys, kun ne poistuvat käytöstä
  • Tuottajavastuu koskee akkuja ja paristoja, keräyspaperia, pakkauksia, renkaita, romuajoneuvoja sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteita
  • Lisätietoa: ely-keskus.fi/tuottajavastuu

 

Teksti: Sabina Mäki
​​​​​​​Kuva: Pixabay