Navigointivalikko

Alueellista tietoa

Jännevirran silta pukeutuu pääsiäiseksi jälleen kevään vihreään (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus on sopinut Jännevirran sillan taidevalaistuksen vuosittain toistuvista teemapäiväväreistä valaistuksen toteuttajan LITE-designsin kanssa. Muuna aikana sillalla toimii kuun vaiheiden mukaan vaihtuva valaistus.

ELY-keskus toteutti vuoden 2019 pääsiäisen aikaan pienen (4v.) pojan toiveen Jännevirran sillan vihreistä taidevaloista. Tämä väri päätettiin ottaa jatkossakin käyttöön niin, että vihreät valot palavat sillalla vuosittain kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään. Muut oman teemavärin saavat ajankohdat ovat Itsenäisyyspäivä ja joulu. Itsenäisyyspäivänä 6.12. silta hehkuu sinivalkoisena ja joulun aikaan 24.-26.12. punaisena.

Jännevirran sillan normaali taidevalaistus perustuu kuun kiertoon. Uusikuu-Täysikuu erikoisvalaistus on kuun vaiheiden mukaan muuntuva valaistus. Valaistuksessa uudenkuun vaihetta ja kuun pimeää puolta kuvaavat sinertävät väri ja täydenkuun vaiheita ja valoa edustavat lämpimät sävyt.

Taidevalot palavat yhtäaikaisesti muun tievalaistuksen kanssa, eli näin kevät-/kesäaikaan nämä ovat vain pimeimpään yöaikaan päällä.

Tietoa kuun kierron mukaan vaihtuvasta valaistuksesta alla:

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
Tienpidon suunnittelun asiantuntija Mikko Laitinen
p. 0295 026 736, mikko.laitinen(at)ely-keskus.fi

Valaistuksen tekniikasta ja toiminnasta lisätietoja antaa Ari Tiilikainen
p. 040 567 6508, ari.tiilikainen(at)litedesigns.fi

 

 

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)