Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Hanhipeltokokeilu käynnistyy Pohjois-Karjalassa

Luonnonvarakeskus (Luke) tutkii kaksivuotisessa Hanhipelto-hankkeessa hanhille osoitettujen peltojen ja erilaisten karkotusmenetelmien toimivuutta ja hyväksyttävyyttä valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Pellot perustetaan Pohjois-Karjalaan, jossa hanhet aiheuttavat etenkin kevätmuuton yhteydessä mittavia vahinkoja maataloudelle.

Kiteelle ja Tohmajärvelle perustetaan neljä hanhipeltokokonaisuutta, joiden pinta-ala on 328 hehtaaria. Pellot ovat maanviljelijöiden tähän tarkoitukseen vapaaehtoisesti luovuttamia. Hanke tekee yhteistyötä Turun yliopiston ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kanssa. Tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.

Viljelijöiden kiinnostus hanhipeltokokeiluun oli myönteinen yllätys

Kesäkaudella 2021 hanhipeltokokeilussa on mukana kuuden viljelijän peltoja. Kaikkiaan yli kaksikymmentä viljelijää oli kiinnostunut kokeilusta.

Taloudellista tukea hanhipeltojen perustamiseen ei makseta, sillä se voitaisiin tulkita EU:ssa kielletyksi päällekkäistueksi. Tutkimukseen liittyvä hanhien karkottaminen auttaa kuitenkin maanviljelijöitä.

Suomen yli muuttavan valkoposkihanhipopulaation koko on noin 1,3 miljoonaa lintua ja edelleen kasvava. Vahingot ovat paikoitellen mittavat. Viljelijöille maksettiin vuonna 2020 korvauksia 3,4 miljoonaa euroa.

Lue lisää