Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

EU:n elpymisrahoitus vauhdittaa maaseudun yritysten investointeja uusiutuvaan energiaan – haku käynnissä nyt

EU:n elpymisvaroista saatu lisärahoitus on kannustanut maaseudun yrityksiä investoimaan uusiin biokaasulaitoksiin. Lokakuussa alkaneessa elpymisvarojen haussa jo noin kolmasosa 26 miljoonan euron lisärahoituksesta on haettu. Haetuista varoista noin 7 miljoonaa euroa on tukea biokaasulaitoksille ja vajaa miljoona euroa muita investointeja, jotka edistävät uusiutuvan energian tai uusimman teknologian käyttöönottoa.

Tuen haku on käynnissä ja jatkuu niin kauan kuin varoja on jäljellä, kuitenkin korkeintaan vuoden 2022 loppupuolelle saakka. Tukea voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienyritykset.

Tukea uusiutuvaan energiaan ja uuteen teknologiaan

EU:n elpymisvaroilla edistetään siirtymistä ympäristöystävälliseen teknologiaan. Biokaasulaitosten lisäksi tuetaan muita uusiutuvan energian tai yrityksen tuotantoa tehostavan teknologian käyttöönottoon liittyviä investointeja. Tällaisia investointeja ovat esimerkiksi aurinkopaneelit tai ilmalämpöpumput sekä uudet laitteet ja ohjelmistot, jotka parantavat energia- tai materiaalitehokkuutta.

Elpymisvaroista rahoitetaan lisäksi yritysten omistajanvaihdosten suunnittelua harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla. Yrityksen ostaja voi hankkia tuen avulla omistajanvaihdoksessa tarvitsemiaan asiantuntijapalveluita.

Maaseudun yritystukia haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa.

Lue lisää