Valtatie 4 Vehniä - Äänekoski, ympäristövaikutusten arviointi vuoropuhelu

Alueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Vuoropuhelussa pyritään saamaan eri toimijatahot osallistumaan tavoitteiden määrittelyyn sekä suunnittelu- ja arviointiprosessiin. Tähän pyritään tiedottamalla hankkeesta avoimesti ja järjestämällä asukkaille osallistumismahdollisuuksia. Tavoitteena on, että suunnitteluratkaisuilla ja niiden arvioiduilla vaikutuksilla on mahdollisimman laaja hyväksyttävyys.

Tiedotus

Hankkeesta tiedotetaan asukkaille ja muille sidosryhmille tiedotteiden, lehti-ilmoitusten sekä näiden internet-sivujen välityksellä. Yleisötilaisuudesta ja työpajasta laaditaan yhteenvetoraportit, jotka laitetaan internetsivuille nähtäville.

Yleisötilaisuudet

Kesäkuussa 2014 pidettiin hankkeen aloitusvaiheen yleisötilaisuus Vehniän koululla. YVA-ohjelmavaiheen aikana järjestettiin yleisötilaisuus maanantaina 10.11.2014 Vehniän koululla.

YVA-selostusvaiheen yleisötilaisuus järjestetään touko-kesäkuussa 2016.

Työpaja

Vaikutusten arvioinnin yhteydessä järjestettiin 14.3.2016 alueen sidosryhmille suunnattu työpaja, jonka tuottamaa aineistoa käytetään hyödyksi suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa. Työpajan muistion ja esityksen löydätte oikealta.  

 

 

 

 

 

Päivitetty

oikopolut

Työpaja 14.3.2016