Pohjolan tummien mehiläisten tarina

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on vahvaa toimintaa kiertotalouden ja biotalouden edistämiseksi. Se perustuu usein eri toimijoiden yhteistyöhön. Jotta se kasvaisi järjestelmälliseksi ja kattavaksi tarvitaan kuitenkin vielä laajempaa ja syvempää yhteistyötä. Siten varmistetaan, että paras osaaminen tulee hyödynnetyksi ja kumppanit mahdollisimman hyvin löytävät toisensa. Yhdeksi yhdistäväksi linkiksi on yhteistyönä valmisteilla Kiertotalous-sivusto Varsinais-Suomen liiton ylläpitämään Lounaistieto.fi -palveluun.

ELY-keskus pitää toimivaa yhteistyötä sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa välttämättömänä edellytyksenä vaikuttavien tulosten aikaansaamiseksi. Parhaimmillaan yhteistyö tuottaa enemmän kuin osiensa summan. Tämä hunaja symboloi yhteistyötä parhaimmillaan.

Mehiläinen toimii aina yhteistyössä muiden saman pesän lajitovereidensa kanssa, ja yhdessä pesässä niitä on parhaimmillaan noin 50 000. Mehiläinen seuraa koko ajan toimintaympäristöään selvittääkseen optimaalisimman mesipaikan ja sellaisen löydettyään kertoo siitä myös muille. Pesän mehiläisillä on erilaisia rooleja. Työmehiläisistä osa kerää mettä ja siitepölyä, osa hoitaa pesän munia ja toukkia, osa siivoaa pesää, osa pitää huolta emosta eli kuningattaresta ja osa puolustaa pesän suuaukkoa tunkeilijoilta. Medenkeruureissuillaan työläiset tulevat samalla hoitaneeksi todella arvokasta pölytystehtävää pelloilla ja puutarhoissa. Koiraspuoliset mehiläiset eli kuhnurit eivät tee juuri muuta kuin varmistavat, että nuori emo saa häälennollaan eväät uusien mehiläissukupolvien synnyttämiseen koko loppuelämänsä ajaksi, ja tämän tehtävänsä suoritettuaan kuolevat. Jälkeläisten tuottaminen on yksinomaan emon tehtävä. Työmehiläisten rooli voi vaihtua tarpeen niin vaatiessa. Yhdessä toimien on mahdollista kerätä hunajavarasto, joka kannattelee pesän mehiläiset talvikauden yli. Talveksi mehiläiset asettuvat pesän sisään hitaasti liikehtiväksi palloksi, jonka sisällä on liikkeen vuoksi riittävän lämmintä kovillakin pakkasilla. Yhteistyö toimii tässäkin niin, että ulompana olevat siirtyvät vuorollaan pallon sisään lämmittelemään.


Pohjolan tummien mehiläisten pesät Soinnun tontilla.

ELY-keskuksen hunajaerä on tuotettu Varsinais-Suomessa. Se syntyi mehiläistarhaaja Aimo Nurmisen, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Senaatti Oyj:n yhteistyönä, jonka tuloksena toukokuussa 2016 Turun keskusta-alueelle, Aurajoen varrella Martinsillan kupeessa sijaitsevalle ns. Soinnun tontille sijoitettiin kaksi Pohjolan tummien mehiläisten pesää. Ne tuottivat ilmeisesti pääasiassa ns. lehmushunajaa, mikä on mahdollista käytännössä vain kaupunkialueilla, koska muualla lehmuksia on melko harvakseltaan. Tänä vuonna hunajasato oli sääolojen vuoksi yleisesti keskimääräistä huonompi, joten tämä hunajaerä koostuu em. kaupunkihunajan lisäksi muualta Turun seudulla kerätystä hunajasta. Kun hunajasaalis otetaan pesästä ja purkitetaan, tilalle toki annetaan vahvaa sokeriliuosta, josta mehiläiset pikavauhtia tekevät uuden talvivaraston. Näin pesä jaksaa kevääseen uuden kasvukauden alkuun, ja mehiläisiä ja hunajaa uusiutuvana luonnonvarana tulee hyödynnettyä kestävästi.

Ajatus mehiläispesien sijoittamisesta kaupunkimiljööseen oli hauska ja mielenkiintoinen

Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöpäällikkö Petri Nurmio on mukana Virastotalon Kestävän kehityksen (Keke)-ryhmässä. Sieltä tuli aloite, että voisiko mehiläispesiä sijoittaa Virastotalon katolle. Euroopassa, joissakin maissa, mehiläispesien sijoittamisesta kaupunkien keskusta-alueille on tullut vahva trendi. Senaatti-kiinteistöjen väki innostui asiasta, mutta kävi ilmi, että Virastotalon katolle kulku ei onnistunut helpolla, joten aloitettiin toisen paikan etsintä.

Soinnun tontti (lähellä Myllysiltaa) valikoitui, koska tontilla oli tilaa, se sijaitsee vehreällä alueella ja mehiläisasiantuntija totesi myös paikan sopivaksi. Tontin kulmaan rakennettiin kaksi mehiläispesää ja turvallisuuden vuoksi Senaatti-kiinteistöt rakensi aidat pesien ympärille. Kesän lopulla kävi ilmi, että sijoituspaikka miellytti mehiläisiä, koska pesät tuottivat hunajasatoa.

Kestävä kehitys, ympäristötietoisuus ja energiansäästö ovat Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa arkipäivää ja näitä pyritään jatkuvasti kehittämään.  "Ajatus mehiläispesien sijoittamisesta kaupunkimiljööseen oli hauska ja mielenkiintoinen, ja sopi hyvin linjaamme", kertoi Petri Nurmio. "Teemme mielellämme pilottihankkeita, ja tämä oli yksi sellainen, hieman harvinaisempi."

Petri Nurmio myös kehui Keke-ryhmän toimintaa. He ovat ilolla mukana yhteistyössä! Senaatti-kiinteistöjen muissa kohteissa Turun seudulla ei ole tällaista yhteistoimintaa kestävän kehityksen eteenpäin viemiseksi. Keke-ryhmän aloitteesta on tehty paljon muutakin Virastotalolla. Mm. pyöräilyn suosiota on pyritty kehittämään hankkimalla alatallin pyöräsuojaan polkupyörien huoltopiste ja Virastotaloon on hankittu yhteiskäyttöön polkupyöriä ja yksi talvipolkupyörä. Lisäksi sisäpihalla on kiinteitä pumppuja. Senaatti-kiinteistöille sopii, että mehiläistarhaus voi jatkua pidempäänkin, jos innostusta löytyy!

-  Petri Nurmio, Senaatti-kiinteistöt, kiinteistöpäällikkö 
 

Pölytystä - mehiläiset toimivat myös kaupunkialueilla ympäristönsä hyväntekijöinä

Maailmalla, myös suurkaupungeissa, on runsaasti mehiläispesiä sijoitettuna rakennusten katoille ja parvekkeille sekä myös puistoihin. Suomessa tämä on verrattain uutta. Pisimmällä tässä ollaan Helsingissä, Akaassa ja Joensuussa. Turussa kaupunkialueella on tähän asti ollut vain muutamia mehiläisyhteiskuntia. Kaupunki on mehiläisille suhteellisen edullinen elinympäristö. Kaupunki on monimuotoinen, suojaisa ja lämmin sekä tarjoaa läpi kesän erilaisia satokasveja. Toisaalta kaupungista puuttuvat suurelta osin mehiläisten pääsatokasvit kuten pajut, vadelmat ja apilat, joten kaupunkialueilta harvoin saadaan kovin suuria satoja. Kaupungeissa on myös tarjolla kasvustoja, kuten lehmukset, joita ei muualla juurikaan ole. Myös kaupunkialueilla mehiläiset tekevät sitä päätehtäväänsä eli pölytystä ja toimivat näin ympäristönsä hyväntekijöinä.

Eurooppalainen tumma hunajamehiläinen Apis mellifera mellifera on se mehiläisrotu, joka jääkauden loputtua kansoitti koko Euroopan sekä Pohjois-Amerikan metsät ja osia Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Noin 1850-luvulla se oli maailman runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt mehiläinen. Kuitenkin 1960-luvulle mentäessä se oli lähes kokonaan hävitetty maailmasta. Suomeen ensimmäisinä tuodut mehiläiset olivat tätä tummaa rotua. Ensimmäiset talvista selvinneet yhteiskunnat sijoitettiin Turun Ruissaloon. Siitä alkoi Suomen mehiläishoidon historia. Nykyään tummaa pohjoismaista mehiläistä suojellaan ja jalostetaan Euroopan laajuisesti. Suojelutyöllä ei pyritä suuriin hunajasatoihin, vaan kyse on kestävästä kehityksestä ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta. Martinsillan kolmiossa mehiläiset ovat pohjoismaisia ja sijoituspaikka keskellä kaupunkia, mutta tuntuvat pärjäävän ihan tyydyttävästi. Kesä oli hunajantuotannon kannalta yksi huonoimmista, joten näistäkään pesistä ei tullut mitään huippusatoa.

Pohjoismaisen mehiläiseen kasvattamiseen Ruotsissa erikoistuneen NordBi-yhdistyksen edustajat kävivät vuonna 1999 Suomessa vierailulla ja tämän vierailun yhteydessä tilasimme 10 kappaletta tummia kuningattaria seuraavaksi kesäksi. Ne sijoitettiin aluksi Pakinaisten saareen, josta tuli myös samalla pohjoismaisen mehiläisrodun puhdasparitusasema. Siitä lähtien näitä mehiläisiä on lisätty ja Pakinaisissa pariutuu joka kesä 300-400 pohjoismaista mehiläiskuningatarta. Suurin osa näistä jää Suomeen, mutta myös kansainvälinen yhteistyö pohjoismaisen mehiläisen kasvattajien kesken on vilkasta. Tammirauman Hunajatilalla pääosa mehiläisistä on pohjoismaalaisia ja olemme brändänneet sille myös oman nimikkohunajan.

-  Aimo Nurminen, mehiläistarhaaja, Varsinais-Suomen mehiläishoitajat -yhdistyksen puheenjohtaja

 

Tietoa mehiläisten merkityksestä luonnon monimuotoisuuden kannalta ja hunajan käytöstä eri tarkoituksiin



Piirros: Tiina Myllymäki
Valokuvat: Kaija Joki-Sipilä, syyskuu 2016

Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa