Navigointivalikko
Uutiset 2019

Soteuttamo - Hankkimalla parasta? (Kaakkois-Suomi)

Lappeenrannassa 12.6.2019 pidetyn Soteuttamo-tilaisuuden teemana oli sote-hankinnat. Paikalle oli saapunut kuutisenkymmentä osallistujaa, jotka edustivat yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin sote-toimijoita, palveluntuottajia, tilaajia, virkamiehiä, sekä kuntien edustajia yli toimialarajojen. Soteuttamo on vuonna 2017 lanseerattu työkalupakki, joka on tarkoitettu kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä ja uudenlaisista kumppanuuksista kiinnostuneille.

Avauspuheenvuoro piti Eksoten kehitysjohtaja Merja Tepponen, joka kertoi Eksoten toiminnan tunnusluvuista ja volyymeistä. Hän korosti tiedon ja yhdessä tekemisen tärkeyttä läpileikkaavana ilmiönä.

Megatrendit tunnistettava - myös hankinnoissa


Hankinnan maailmaan sukellettiin jo seuraavassa puheenvuorossa, jonka piti hankintojen johtamisen professori Veli-Matti Virolainen LUT-yliopistosta. Hän kertoi hankintastrategian elementeistä sote-hankinnoissa. - Hankinnoissa lähdetään liikkeelle aina asiakkaan tarpeista eli mitä hankinnalla saadaan, hän korosti. Virolaisen mukaan on tärkeää tunnistaa myös megatrendit eli ikääntyminen, digitalisaatio, ilmastonmuutos ja kaupungistuminen. Megatrendeistä ikääntyminen ja digitalisaatio vaikuttavat suoraan hankintoihin.
- Ikääntymien näkyy Kaakkois-Suomessa varsin vahvasti, Virolainen totesi. Virolainen esitteli hankintojen kehittämisen fokuksen eli vaikuttavuuden, strategian, kumppanuudet, digitalisaation sekä innovaatioiden tuottamisen. - Soteuttamo Etelä-Karjalan osalta fokus on se että hankimme asiakkaillemme terveyttä ja hyvinvointia. -On pohdittava, miten hankintapäätös lisää etelä-karjalalaisten terveyttä, työkykyä ja hyvinvointia, Virolainen summasi esityksensä.

                         

Palveluseteli antaa töitä paikalliselle yrittäjälle

Eksoten kilpailutuskalenteriin päästiin tutustumaan hankinta-asiantuntija Paula Lempiäisen esityksessä.
Lempiäinen avasi kuulijoille Eksoten hankintojen käytäntöjä ja kertoi mm. palvelusetelistä. Hän kävi läpi myös Eksoten hankintaprosessin vaiheet. - Sote-hankinnoissa on erityisesti kiinnitettävä huomio laatuun ja palvelujen jatkuvuuteen, Lempiäinen korosti.

Yrittäjän näkökulmaa aiheeseen toi Suomen Yrittäjien elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin.
 - Yrittäjämyönteisimmät palvelun järjestämistavat ovat 1. valinnanvapaus (esim. palveluseteli), 2. kilpailutus osina ja 3. julkinen tuotanto. Grekinin mukaan palveluseteli yhdistetään yleensä vain soteen mutta se sopii käytettäväksi yleisemminkin palveluissa, joissa asiakaskokemus on tärkeä, joissa on kustannusten osalta korotuspainetta ja joissa markkinat ovat muutoksessa. Palvelusetelin hyödyt ovat siinä, että markkinat pysyvät avoinna ja se ruokkii paikallista, kasvollista yrittäjyyttä, ja vain käytetyistä palveluista maksetaan. Palveluseteliä käyttämällä asiakas pääsee myös itse vaikuttamaan mitä ja keneltä  palveluita ostaa, mutta  siltikin palvelusetelin käyttö on kuitenkin vain noin 1 % sote-kustannuksista vaikka sen käyttö onkin kasvussa, Grekin huomautti. Etelä-Karjalan osalta palvelusetelimenot ovat 1,8 % sote-menoista.

Sote-valmistelua hallitsee Eksote ja valmistelussa korostuu Grekinin mukaan Eksoten oman tuotannon vahvistaminen.  - Eksote on hyvä malli julkiselle tuotannolle, mutta järjestäminen on eri tehtävä. Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen vähintään laskennallisesti on välttämätön edellytys kustannusvaikuttavuudelle, Grekin kertoi terveisinään yrittäjien puolesta.

                        


Vaikuttavuus ja laatu - pienen yrittäjän valtit

Seuraavaksi kuultiin kaksi puheenvuoroa kentältä. Yrittäjä Eeva Siitonen Änkilän hoivapalvelu Oy:stä kertoi, miltä tuntuu olla pienenä yrittäjänä isoja kumppaneita vastaan. - Ei ole aina helppoa olla pieni ja syrjäkylillä toimiva yrittäjä, Siitonen totesi mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin hänen mukaan menossa, ja avoimuus ja läpinäkyvyys on lisääntynyt. - Palveluseteli on hyvä asia, mutta asiakkaat eivät aina ole tietoisia, mitä kaikkia palveluita heillä on oikeus setelillä hankkia. Hoiva-alalla tehdään Siitosen mukaan töitä suurella sydämellä ja asiakkaan parhaaksi. - Päätöksentekijät ovat avainasemassa siinä, että myös pienet yrittäjät -  jotka ovat usein ketterämpiä toimijoita kuin isot - pidetään mukana kilpailussa.

Asiakkaan äänenä sote-kentältä kuultiin kokemusasiantuntijaa, jolle palveluseteleiden käyttö on tullut tutuksi omaishoitajana.

Vuoropuheluista jatkumo

Lappeenrannan kaupungin hankinta-asiamies Anni Peltola korosti esityksessään vuoropuhelun tärkeyttä eri toimijoiden kesken sote-hankintojenkin osalta. - Vuoropuhelu on tärkeää koska näin tarpeet tehdään näkyviksi, markkinat tulevat tutuiksi, ja eri näkökulmat tulevat huomioiduksi. On tärkeää myös saada aitoa kilpailua aikaiseksi sekä levittää hyviä käytäntöjä. Väheksyä ei kannata myöskään verkostojen voimaa, Peltola kertoi.

Onnistuneista markkinavuoropuheluista kertoi lopuksi Mikkelin kaupungin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hankinta-asiamies Ilkka Liljander. Hän korosti, että hankintojen pilkkominen on järkevää jotta pienetkin toimijat pääsevät mukaan. - Mielikuvitusta ja räätälöintiä voi käyttää myös hankintojen osalta kunhan muistaa tehdä HILMA-ilmoituksen ja tietää hankintalain perusperiaatteet, Liljander muistutti.

                           

Keskustelua jatkettiin seuraavaksi ideanurkkauksissa kahvin äärellä. Ideoita ja inspiraatiota  osallistujille  antoi upea lappeenrantalainen maisema suoraan aurinkoiselle Saimaalle.

Tilaisuuden järjestivät Hankinnat Etelä-Karjalassa haltuun -hanke yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluiden, Eksoten, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Etelä-Karjalan liiton, Etelä-Karjalan yrittäjät ry:n, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:n, Oy Socomin, Saimaan ammttikorkeakoulun ja Saimaan ammattiopisto Sampon kanssa.



Teksti ja kuvat: Minna Niukkanen

 


Alueellista tietoa