Navigointivalikko
Uutiset 2018

Ympäristökasvatuksen valtakunnalliset hankeavustukset jaettu

Keski-Suomen ELY-keskus on tehnyt päätöksen tämänvuotisten ympäristökasvatuksen hankeavustusten saajista. Avustusta myönnetään yhteensä 241 465 euron edestä 14 hankkeelle, joilla edistetään erityisesti ilmastokasvatusta, kestävän kehityksen laajan kokonaisuuden haltuunottoa ja kulttuuriperintövuoden teemoja.

Avustuksia haettiin 55 hankkeelle yhteensä 1 366 183 euron edestä. Hankkeet vastasivat pääosin hyvin hakukierroksen painotuksiin. Ympäristökasvatuksen kentän ajankohtaiset puheenaiheet kuten ympäristö- ja ilmastoahdistus ja niiden käsittely olivat myös läsnä useassa hankesuunnitelmassa.

Erinomaisista hankkeista oli jälleen ylitarjontaa. Kaikissa rahoitetuissa hankkeissa on hyvin ammattitaitoiset ja verkottuneet toteuttajat. Useimmat hankkeet ovat valtakunnallisia kehittämishankkeita, joista on hyötyä laajalti. Myös joitain alueellisesti merkittäviä hankkeita pystyttiin rahoittamaan.

- Hakukierros osoitti jälleen, että Suomesta löytyy paljon osaamista ja halua monipuoliseen ja vaikuttavaan ympäristökasvatustyöhön, sanoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen. - Toimijat tekevät myös mallikkaasti yhteistyötä, mikä parantaa tietysti toiminnan vaikuttavuutta.

Rahoitettavien hankkeiden lyhyet kuvaukset löytyvät tiedotteen lopussa olevan linkin takaa.

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, p. 0295 024 669, [email protected]

Tietoa ympäristökasvatuksen hankeavustuksista sekä listoja aiempien vuosien rahoitetuista hankkeista


Alueellista tietoa