Navigointivalikko
Uutiset 2018

Tuore arvio Suomen luontotyyppien uhanalaisuudesta tiedeyhteisön mittavan ponnistuksen tulos

18.12. julkaistu arvio Suomen luontotyyppien uhanalaisuudesta on mittava katsaus kaikkiin maamme luontotyyppeihin mereltä tuntureille asti. Tuore "punainen kirja" on maailmanlaajuisestikin katsottuna ainutlaatuisen kattava ja perusteellinen.

Kirja sisältää arvion yhteensä lähes 400 luontotyypistä, jotka edustavat kahdeksaa luontotyyppiemme pääryhmää: Itämerta, rannikkoa, sisävesiä ja rantoja, soita, metsiä, kallioita ja kivikoita, perinnebiotooppeja sekä tuntureita.

Arvion keskeinen tulos on, että luontotyypeistämme noin puolet (48 %) on uhanalaisia koko maassa, Etelä-Suomessa vielä tätä enemmän. Edellisen, 10 vuotta sitten toteutetun arvioinnin jälkeen uhanalaistuminen on kokonaisuutena jatkunut.

Arvio toteutettiin kolmivuotisena ympäristöministeriön rahoittamana hankkeena, jota koordinoi Suomen ympäristökeskus. Työhön osallistui yli 120 asiantuntijaa kaikista aiheen kannalta keskeisistä suomalaisista yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja asiantuntijaorganisaatioista. Läpikäyty aineistomäärä on valtava, esimerkiksi meriluontotyyppien osalta jopa kymmenkertainen verrattuna vuoden 2008 arviointiin.

Työssä käytettiin kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämää, tieteellisesti pätevää Red List of Ecosystems (RLE) –arviointimenetelmää. Suomi on ensimmäisiä maita maailmassa, joka on toteuttanut näin mittavan arvion IUCN:n menetelmällä. Tämä tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vaikuttaa menetelmän kehittämiseen ja osallistua myös laajemmin keskusteluun luonnonsuojelun globaaleista ratkaisusta.

Tulosten perusteella Suomi ei tule saavuttamaan tavoitetta luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä vuoteen 2020 mennessä. Luontotyyppien tilaa voidaan kuitenkin parantaa, ja tässä tutkimustiedolla on keskeinen rooli.

Lue lisää:

 

 


Alueellista tietoa