Uutiset 2018

Nauti kesästä - vältä laituririidat (Pohjalaismaakunnat)

Mikäs sen mukavampaa kuin nauttia kesästä laiturilla laineiden liplatusta ja linnunlaulua kuunnellen.. Laiturista voi kuitenkin muodostua myös riidan aihe, jos sen suunnittelu jää puolitiehen.

Rannan omistajalla tai haltijalla on yksityistä tarvetta varten oikeus rakentaa laituri, joka voi ulottua toisenkin omistamalle vesialueelle. Laiturin voi rakentaa, vaikka ei olisikaan vesialueen omistaja tai osakas. Rantaan päättyvät tie- ja venevalkamarasitteet eivät kuitenkaan oikeuta laiturin rakentamiseen. 

Laiturin paikka ja sen malli tulee valita huolella. Valintaan vaikuttavat mm. rannan muoto, veden korkeus ja laiturin käyttötarkoitus. Laituri tulisi rakentaa tontin edustalle niin, ettei laituri tai sen käyttäminen rajoita naapuritontin käyttöä. Laituri on syytä sijoittaa mahdollisimman kauas naapurin rajasta ja se pitää suunnata mahdollisimman haitattomasti. Laituri ei myöskään saa olla haitaksi esimerkiksi kalastukselle, vesiluonnolle tai luonnon kauneudelle. Ennen laiturin rakentamista asiasta on tärkeää neuvotella lähinaapureiden kanssa ja ottaa huomioon näiden esittämät mielipiteet, sillä laiturin rakentaja on vastuussa rakennelmiensa aiheuttamista haitoista.

Käytetäänkö laituria veneellä rantautumiseen vai auringonottoon?

Laiturin käyttötarkoitus määrittää laiturin mallin ja koon valintaa. Venelaituri vaatii aivan erilaista rakennetta kuin oleskelukäyttöön tuleva laituri. Tavallisen mökkilaiturin eli kevytrakenteisen pukkien tai paalujen päällä olevan laiturin ei tulisi olla 10 - 15 metriä pitempi eikä kahta metriä leveämpi.  Mikäli ranta on matala ja kaislikkoinen, laituri voi olla pidempikin ruoppaustarpeen vähentämiseksi.

Laiturin tulee rakenteensa puolesta olla mahdollisimman avoin niin, että veden virtauksia ei oleellisesti rajoiteta. Vähiten virtauksia rajoittavat pukkien tai paalujen varaan rakennettavat laiturit sekä ponttonilaiturit. Laiturin umpinainen rakenne saattaa aiheuttaa muutoksia veden virtaukselle tai estää sen kokonaan. Seurauksena saattaa olla veden laadun huononeminen, kasvillisuuden lisääntyminen ja umpeenkasvun nopeutuminen. 

Tuleeko laiturille hakea lupa?

Mikäli laiturin rakentaminen aiheuttaa haittaa vesialueen omistajalle, vesistölle tai naapurille tai se tehdään yleiseen käyttöön, laiturin rakentaminen edellyttää aluehallintoviranomaisen lupaa. Suurehkoihin laitureihin tarvitaan myös kunnalta toimenpidelupa. Lupa saatetaan tarvita myös, jos laiturista aiheutuu haittoja, joita ei ole etukäteen pystytty sopimaan naapurien kanssa.

Lisätietoja laiturin rakentamisesta saa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, alueellisesta ELY-keskuksesta sekä www.ymparisto.fi –palvelusta.


Päivitetty