Navigointivalikko
Uutiset 2018

Alueelliset kehitysnäkymät: Talous ja työllisyys edelleen kasvussa

Alueilla arvioidaan, että talouden ja työllisyyden kehitys jatkuu edelleen kasvusuunnassa, mutta aiempaan nähden hidastuen. Lähiaikojen näkymät ovat kasvun hidastumisesta huolimatta hyvät kaikilla alueilla ja mahdolliset uhkakuvat liittyvät lähinnä kansainväliseen talouteen.

Työttömyys on laskenut kaikilla alueilla ja hyvän kehityksen ennakoidaan jatkuvan lähitulevaisuudessa, tosin hieman hidastuen. Myös pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten työttömyyden odotetaan edelleen helpottuvan. Työttömyyden kasvua ei ole näkyvissä missään päin maata. Positiivisen työllisyyskehityksen vastapainona vaikeudet työvoiman saatavuudessa yleistyvät kautta maan.

Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta tilanne on tällä hetkellä parempi kuin vuosi sitten. Vain Koillis-Savossa tilanne on pysynyt ennallaan vuoden takaiseen nähden, muissa tilanteen arvioidaan kohentuneen. Vuoden päähän ulottuvat arviot ovat myös positiiviset. Metsätaloudessa vire on erittäin positiivinen. Rakentaminen on edelleen kiivasta, vaikka näkymät ovatkin koko maan tasolla tasoittumassa.

Lue lisää:


Alueellista tietoa