Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisten valtionavustusten haku on käynnissä

Ympäristöministeriön hallinnonalan valtionavustusten hakuaika vuodelle 2018 on alkanut. Haku alkaa 18.10.2017 ja päättyy 30.11.2017. Tiettyjen avustusten osalta hakuaika saattaa olla toinen – tällöin asiasta on kuitenkin kerrottu erikseen avustuksen tarkemmassa hakuohjeessa.

Avustusta voidaan myöntää yleisesti hakijan koko toimintaan tai hakijan yksittäiseen toimenpiteeseen tai hankkeeseen. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja niitä myönnettäessä arvioidaan, kuinka avustettava toiminta tai hanke edistää valtion talousarviossa esitettyjä ympäristöministeriön hallinnonalan tavoitteita.

Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi ympäristönhoitoon, ympäristönsuojelun edistämiseksi, asunto- ja rakennusalan valistustoimintaan, rakennusperinnön hoitoon, jätevesineuvontaan, pohjavesien suojeluun tai vesienhoitosuunnitelmien ja merenhoitosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamiseen.

Käyttökohteesta riippuen valtionavustusta haetaan joko ympäristöministeriöstä tai ELY-keskuksista. Avustusta haetaan ensisijaisesti sähköistä hakulomaketta käyttäen.

Lisätietoja ja linkit hakulomakkeisiin:

Alueellisia tiedotteita:


Alueellista tietoa