Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uudenlaisella avoimuudella ja yhteistyöllä parempaan tien hoitoon

Lahdessa on keväällä kilpailutettu teiden hoitourakka. Urakan voittanut YIT pitää huolen seuraavan viiden vuoden ajan siitä, että alueen tiet ja kevyenliikenteen väylät pysyvät kunnossa tien käyttäjiä varten. Kunnostustoimenpiteisiin kuuluu talvisin teiden auraus ja liukkauden torjunta. Kesäisin urakoitsija huolehtii muun muassa kuivatuksen ylläpidosta, viherhoidosta, sorateistä ja siitä että liikennemerkit ovat asianmukaisessa kunnossa. Urakkaan kuuluu 1148 kilometriä teitä ja sen arvo on noin 22 miljoonaa.

Käytössä uusi malli

Urakassa käytetään suhteellisen uutta, mutta hyväksi havaittua niin sanottua hoidon johto urakka –mallia.  Siinä tilaaja on aktiivisesti mukana koko urakan ajan. Urakoitsija ja tilaaja ovat kaiken aikaa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja tekevät yhteistyötä. Jos muutoksen konkretisoi, niin ennen tilaaja puuttui urakoitsijan toimiin silloin, kun kaikki ei mennyt sovitusti. Nyt nämä tilanteet pystytään ennakoimaan ja siten välttämään. Suuri muutos on myös se, että kaikki laskutus tapahtuu avoimesti. Tilaaja tietää mitä kukin alihankkija tulee urakalle maksamaan.

Yhteistyötä korostettiin jo kilpailutuksessa niin paljon, että kaikkien tarjoajien päähenkilöt kävivät psykologisissa testeissä, joissa keskityttiin organisointi- ja yhteistyökykyihin.

Uusi yhteistyömalli työllistää enemmän ELY-keskuksen virkamiehiä. Toisaalta kun valvontaan menee vähemmän aikaa, niin työmäärä pysyy suhteessa samana.

Ympäristö ja asukkaat huomioidaan

YIT tulee viestimään aktiivisesti tienkäyttäjille ja asukkaille hoitotoimenpiteistä. Urakalle on avattu muun muassa Facebook-sivut. Lisäksi Liikenneviraston on avaamassa ensi viikolla reaaliaikaisen palvelun, jossa tielle tehdyt hoitotoimenpiteet voi tarkistaa ennen liikenteeseen lähtöä.

Lahden alueella on paljon tärkeitä pohjavesialueita. Usealla niiden lähistöllä olevilla teillä  käytetään liukkauden torjunnassa kaliumformaattia. Se on luonnossa hajoava aine ja todettu pitkissä testauksissa lähes harmittomaksi. Lisäksi  kaikilla alueilla suolausta vähennetään,  kuitenkin niin, että riittävä liukkauden torjunta pystytään ylläpitämään.

 

teksti: Sari Laine

 


Alueellista tietoa