Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Työmarkkinatorin hakupalvelun betan julkaisu siirtyy helmikuuhun 2018

Työmarkkinatorin hakupalvelun betaversion julkaisu siirtyy noin kahdella kuukaudella. Alkuperäisen aikataulun mukaan betaversio piti tulla käyttöön joulukuun lopussa, mutta julkaisuajankohtaa joudutaan nyt siirtämään helmikuulle 2018.

Betaversio keskittyy kirjautuneen käyttäjän ominaisuuksiin. Kirjautumattoman käyttäjän ominaisuudet, kuten työpaikkojen haku eri hakuehdoilla sekä paikkavahti lisätään palveluun myöhemmin vuoden 2018 aikana.

Työnhakijan palveluista käyttöön tulevat mm. osaamiseen perustuvan työnhakuprofiilin julkaisu sekä ominaisuus, jolla hakupalvelu ehdottaa hakijalle avoimia työpaikkoja hänen osaamiseensa ja muihin hakijan työnhakuprofiilin tietoihin perustuen.

Työantajan palveluista käyttöön tulevat mm. työpaikkailmoitusten teko samalla osaamisluokituksella, jolla työnhakijat omaa osaamistaan kuvaavat. Työnantaja voi laittaa ilmoitukseen sekä vaadittavat että toivottavat osaamiset, jotta Työmarkkinatori osaa ehdottaa työnantajalle parhaiten soveltuvia hakijoita. Työnantaja pystyy järjestämään ja rajaamaan ehdokkaita työnhakuprofiilissa olevien tietojen mukaan sekä selaamaan työtehtävään ehdotettujen hakijoiden työnhakuprofiileja. Hakijoiden nimet eivät näy työnantajalle, mutta hän pystyy lähettämään kiinnostaville ehdokkaille viestejä.

Hakupalvelu on ensimmäinen palvelu, joka Työmarkkinatorin "sateenvarjon" alla julkaistaan. Tavoitteena on luoda Työmarkkinatorista julkisten ja yksityisten työnvälityspalvelujen yhteinen ekosysteemi. Työmarkkinatorin tulevaisuudesta kerromme lisää joulukuussa.

Lue lisää:

Työmarkkinatorin hakupalvelun betan julkaisu siirtyy helmikuuhun 2018 (tyomarkkinatori.fi)

Lisätietoja:

Mikko Rantahalme, hankejohtaja, TE-digi, puh. 0295 020 306

 

Katso työministeri Jari Lindströmin video: Työmarkkinatorista näyteikkuna Suomen työmarkkinoille (youtube.com)  

Työmarkkinatori Twitterissä


Alueellista tietoa