Uutiset 2017

Uutiset 2017

Luomutilojen tilakoko kasvussa Satakunnassa (Satakunta)

Maatilat, jotka hakevat tänä keväänä ensimmäistä kertaa sitoumusta luonnonmukaisesta tuotannosta, ilmoittautuivat luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään 30.4.2017 mennessä. Lisäalaa luomuvalvontaan ilmoitettiin Satakunnassa n. 1000 ha. Koska luomutilojen on mahdollista hakea sitoumuksia lisäalojen perusteella 15.6.2017 saakka, selviävät lopulliset pinta-alojen lisäykset vasta em. päivämäärän jälkeen. Lieneekö kyseessä nouseva trendi, mutta tilakoko on jo toista vuotta kasvussa. Tänä keväänä luomuvalvontaan ilmoittautui pääsääntöisesti pinta-alaltaan keskimääräistä suurempia tiloja.

Satakunta ei valitettavasti ole luonnonmukaisen tuotannon määriä arvioivien mittareiden mukaan merkittävien luomumaakuntien joukossa. Luomutoiminta alueellamme on kuitenkin erittäin monimuotoista. Kaura-, ruis- ja seosvilja ovat nurmen ohella maakunnan merkittävimpiä viljelyskasveja luomutuotannossa. Puutarhakasvialaa on varaa kasvattaa paljonkin ja onneksi nyt alkaa olla siihenkin orastavaa kiinnostusta. Luomun kotieläintilojen määrä lisääntyi n. 20 %. Satakunnassa on luomukotieläintilojen tuotantosuuntina mm. nautakarjan kasvatus, lammastalous ja munantuotanto.

Metsien luomusertifiointi tarjoaa hyötyjä mm. metsänomistajille, keruutuotealalle sekä matkailulle. Kuluneen kevään aikana on saatu useita yhteydenottoja, miten keruutuotannon luomuvalvonta ja valvontaan ilmoittautumisen hallinnollinen puoli toimii. Olemme varovaisen toiveikkaita; voisiko tässä olla uusi mahdollisuus lisätä merkittävästi luomun näkyvyyttä ja tunnettuutta maakunnassamme? Satakunnassa on nyt myös tiedonvälityshanke Uutta kasvua luomusta - osaamisella kannattavuutta Satakuntaan, joka osaltaan nostaa satakuntalaista luomutuotantoa esille.

Lisätietoja:


Päivitetty