Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Koko perheen vesi- ja metsäluontopäivä keräsi ulkoilijoita Sommarön linnoitusalueelle ja Lauhanvuorelle (Pohjalaismaakunnat, Varsinais-Suomi)

Lokakuun ensimmäinen sunnuntai vietettiin vesiin ja metsäluontoon tutustuen Mustasaaren Sommarön linnoitusalueella ja Isojoen Lauhanvuorella. Tapahtumissa tutustuttiin metsään, pienvesiin ja vesiluontoon. Halukkaat pääsivät mm. kurkistamaan veden alle vesikiikareilla ja tutustumaan vedenalaisiin eläimiin ja kasveihin. Tapahtumat olivat osa EU-rahoitteisia Vimla-, Kvarken Flada - ja Freshabit LIFE IP -hankkeita.

"Minkälainen eläin tuolla raakun kuoressa asuu, miten se on muuttanut sinne?"

Isojoen Lauhansarvessa ja sen lähellä sijaitsevalla Huhtaluomalla järjestettiin aamupäivällä lasten luontokoulu, jossa lapset ja vanhemmat tutustuivat pinnan alla eläviin eläimiin, kuten raakkuihin, sudenkorennon toukkiin ja muihin pohjaeläimiin. Lapset saivat myös etsiä vedenalaista elämää vesikiikareiden avulla. Makkaranpaiston lomassa Lauhansarvessa keskusteltiin valuma-alueen maankäytöstä ja sen vaikutuksesta vesistöön vesinäytteiden arvuuttelun kautta.

"Mennäänkö etsimään niitä lähteitä, joista puro saa alkunsa?"

Iltapäivän vesivaellus suuntautui Lauhanvuorelta alkunsa saavalle Lohiluomalle. Vaelluksen lomassa keskusteltiin vesiluonnosta, puroista, lähteistä ja soista sekä niiden arvoista ja kunnostamisesta.  Vedenalaista elämää tutkittiin mm. sähkökalastamalla. Lisäksi keskusteltiin jokihelmisimpukoista, luonnonhoitohankkeista ja Metso-hankkeiden kohdistamisesta pienvesien ja taimenten suojeluun. Lohiluomalla oli myös käynnissä samana päivänä Suomen luonnonsuojeluliiton purokunnostustalkoot.

"Kylläpä nuo pohjaeläimet ovatkin pieniä!"

Södra Vallgrundissa Sommarön linnoitusalueella kulkevan luontopolun varressa oli infopisteitä, joissa luontoa esiteltiin eri tavoin. Metsähallituksen asiantuntijat kertoivat metsästä löytyvistä sienistä ja käävistä, ja luonnonkauniilla merenrannalla osallistujat saivat merkitä ylös minkälaisia luonnon hyötyjä he arvostavat. Kvarken Flada -hanke esitteli lennokkikuvausta ja kiinnostuneet pääsivät katsomaan tietokoneen näytöltä, mitä kuvattiin. Kunnostetun puron varressa ELY-keskus esitteli, minkälaisia varusteita tarvitaan, kun otetaan näytteitä pohjaeläimistä ja vedestä. Suomen metsäkeskus kertoi metsien vesiensuojelusta. Ennen makkaranpaistoa oli vielä infopiste, jossa kerrottiin happamista sulfaattimaista ja miksi esimerkiksi keskeltä peltoa voi löytyä simpukankuoria. Lapset kokeilivat innokkaasti veden pH-arvon mittaamista useasta kohdasta polun varrelta, kun taas vanhemmat tutkivat maaperäprofiileja selvittääkseen, onko alueella sulfaattimaita.

"Tää on niin kivaa, tullaanhan huomenna uudestaan?"

Ensimmäistä kertaa järjestettävään vesi- ja metsäluontopäivään osallistui Mustasaaressa tapahtumaan arviolta 80 henkilöä ja Isojoella noin 40 henkilöä. Osallistujat nauttivat lämpimästä säästä ja syksyn kauniista väreistä luonnossa. Tapahtumasta saatiin myönteistä palautetta ja on mahdollista, että vastaavia tapahtumia järjestetään tulevaisuudessakin.

Vesi- ja metsäluontopäivien järjestäjinä toimivat Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Lisäksi mukana olivat Suomen metsäkeskus, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja Metsähallitus. Rahoittajina olivat lisäksi EU:n Life-rahasto, EU:n Interreg-ohjelma Botnia-Atlantica, Pohjanmaan liitto, Ostrobothia Australis sekä Ruotsin Havs- och vattenmyndigheten. 

Kuvat: Pinja Kasvio, Anna Bonde, Erika Raitalampi


Alueellista tietoa