Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

CreMA-tukea haettavissa 30.9.2017 saakka (Etelä-Savo)

Syyskuun loppuun saakka luovien alan yrityksillä aikaa hakea CreMA-tukea!

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus- ja kulttuuriministeriön sille osoittamasta määrärahasta luovan alan yritysten monialaiseen tuotekehitysyhteistyöhön. Tuki on tarkoitettu tuote- ja palvelukehityshankkeille, joissa luovien alojen osaamista siirtyy muille toimialoille ja muiden alojen osaamista siirtyy luoville aloille. CreMA on osa AVEKin hallinnoimaa opetus- ja kulttuuriministeriön luovan talouden ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeisiin tarkoitettua CreaDemo-määrärahaa. Tänä vuonna sitä voi hakea 30.9.2017 saakka.

Käytännössä CreMA-tuen hakemisessa kannattaa ottaa ensin yhteyttä Etelä-Savon ELY-keskuksen yhteyshenkilöön (alla yhteystiedot), minkä jälkeen kehittämisidea voi edetä hakuvaiheeseen. Tällä varmistetaan, että saadaan hyviä hankkeita, jotka täyttävät hakuehtoja ja tuovat luovan alan yrityksille lisäpontta toiminnan kehittämiseen ja tuloksen lisäämiseen. Koska CreMA-tuki on mahdollisimman helppo tapa saada tukea luovan alan yritykselle, samalla varmistetaan, että yritys saa hyvät mahdollisuudet kehittymiseensä myös muiden kehittämis- ja rahoituskanavien kautta tuen jälkeen.

Vuoden 2016 CreMA-tuen Etelä-Savosta sai Studio Sariikka Pieksämäeltä #schoolfie-ideaansa. Yrityksen Riikka Kinnusen haastattelun voi katsoa videosta, missä hän perustelee CreMA-rahoituksen tuomia onnistumisia yrityksensä kehittämisessä.

Riikka Kinnunen
 

Linkit

Teksti, kuvat ja yhteydenotot

Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 220, tuija.toivakainen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa