Uutiset 2016

Uutiset 2016

Hallituksen kärkihankerahaa Saaristomeren ja Selkämeren vesiensuojeluun (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma (Raki2 2016–2019) on valinnut rahoitettavaksi seitsemän hanketta.  Yksi näistä on Varsinais-Suomen ELY:n vetämä hanke, jossa maatalouden vesiensuojelutoimenpiteitä kohdennetaan vesiensuojelun kannalta riskiherkimmille peltolohkoille Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueilla. Hankkeelle myönnettiin rahoitusta n. 139 000 euroa.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hankkeessa on tarkoitus testata niin sanotulla Rusle-eroosioriskimallilla maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentamista.  Arviointiryhmä odottaa hankkeen tuovan lisätietoa uuden ympäristökorvausjärjestelmän kehittämiseen vesiensuojelullisesti tehokkaammaksi. Hankkeessa käytetään myös ELYn keräämiä alueellisia paikkatietoaineistoja ja testataan mallin soveltuvuutta todellisilla lohkoilla Satakunnan ja Varsinais-Suomessa. Hankkeessa ovat myös mukana Luonnonvarakeskus ja alueelliset maataloustuottajajärjestöt.

Ministeri Tiilikaisenkin mielestä kaikki keinot kannattaa testata, kun tavoitellaan vesien tilan parantamista. Hän toteaakin hyvillään: "Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tavoitteena on vähentää maataloudesta vesistöihin päätyvää ravinnekuormitusta ja tehdä työkalu jo olemassa olevien hyvien toimenpiteiden kohdentamiseen."

RaKi -ohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin ja sen tarkoituksena on rahoittaa hankkeita, jotka edistävät ravinteiden kierrätystä, vähentävät Itämeren ravinnekuormitusta sekä tehostavat Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueiden maatalouden vesiensuojelua. Hakemusten arvioinnissa kiinnitettiin huomiota muun muassa hankkeen mahdollisuuteen vähentää vesistöpäästöjä ja tehostaa ravinteiden kierrätystä, tulosten sovelluttavuuteen käytännössä, toiminnan mahdollinen monistettavuuteen sekä hankkeen innovatiivisuuteen.

Muita rahoitettavia tahoja ovat UPM, Aalto yliopisto, Metener Oy, Tampereen teknillinen yliopisto, LUKE ja VTT Oy. Suurin myönnetty rahoitussumma on 457 500 euroa Aalto-yliopistolle hankkeeseen, jossa kehitetään typen ja fosforin talteenottoa nestemäisistä jätteistä.

Lisätietoja:

Anni Karhunen, ympäristöministeriö, 358 295 250 376, etunimi.sukunimi@ym.fi [anni-kaisa.karhunen]


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa