Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Taksikyytien kysynnän lasku supistaa taksien määrää Pirkanmaalla (Pirkanmaan ELY-keskus)

Taksien määrä vähenee ensi vuonna Tampereella kymmenellä ja Pirkanmaan muissa kunnissa vielä viidellä lisää. Syy vähenemiseen on palvelukysynnän selvä supistuminen. Ensi vuonna Tampereella on kymmenen taksia tätä vuotta vähemmän ja yhdellä taksilla vähenevät myös Kangasalan, Pirkkalan, Ylöjärven, Punkalaitumen ja Pälkäneen kiintiöt. 

Tampereen taksien tilaukset ovat vähentyneet merkittävästi vuosien 2013 ja 2014 aikana. Tilausvälityksen kautta tulleet tilaukset ovat vähentyneet tammi-syyskuussa keskimäärin 7,2 prosenttia. Viime vuonna vähennystä oli 8,4 prosenttia. Sama aleneva trendi on havaittavissa myös kaupunkiseudun muissakin kunnissa. 

Taksikiintiöt vahvistetaan vuosittain

Kysynnän ja tarjonnan vaikutusta lupakiintiöihin kaikkien asiakasryhmien osalta on arvioitu pitäen lähtökohtana taksipalvelujen hyvää saatavuutta niin kaupunkimaisilla alueilla kuin maaseudullakin. Erityisesti suurten kaupunkien ja kasvukeskusten kuntakohtaiset kiintiöt on pyritty vahvistamaan sellaiselle tasolle, että lupien määrä ei heikennä palvelujen laatua, eikä rajoita taksien saatavuutta myöskään vilkkaan kysynnän aikana. Pirkanmaan ELY-keskus pitää tärkeänä, että takseja on riittävästi myös elinkeinoelämän ja kuntien kuljetustarpeisiin.


Alueellista tietoa