Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Pirkanmaan harjualueet on kartoitettu (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pirkanmaan arvokkaiden harjualueiden rajauksiin on tehty tarkistuksia osana Pirkanmaan pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishanketta (POSKI). Arvokkaita harjualueita on kartoitettu, inventoitu ja rajattu jo 1970-luvulta lähtien ja tavoitteena on ollut säilyttää alueiden geologiset, geomorfologiset, biologiset ja maisemalliset piirteet sekä turvata alueiden virkistys- ja moninaiskäyttöarvoja. Harjualueet on luokiteltu valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaiksi.

Harjualueilla monenlaista käyttöä

Pirkanmaan harjualueet muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, johon sisältyy kaikenlaisia muodostumia yksittäisistä harjuista laajoihin aluekokonaisuuksiin. Geologisten ja tieteellisten arvojen lisäksi harjut ovat usein tärkeitä virkistyskäytön kannalta ja niistä saadaan myös pohjavettä. Toisinaan harjujen maankäyttöpaineet ovat keskenään ristiriitaisia, sillä monille harjualueille sijoittuu eriasteisesti maa-ainesten ottamista. Yleisellä tasolla tarkasteltuna maa-ainesten ottamiseen soveltuvia harjualueita on Pirkanmaalla jäljellä melko vähän ja hiekan ja soran ottamismäärät ovat 2000-luvulla vähentyneet ja ottamistoiminta on keskittynyt kalliokiviainekseen. Nyt laaditussa selvityksessä korostetaan, että arvokkaille harjualueille ei tule enää myöntää uusia maa-aineslupia ja olemassa olevien ottamisalueiden jälkihoitaminen on erityisen tärkeää.

Koska harjualueita on rajattu usean eri selvityksen yhteydessä, saattoi sama alue olla rajattu esimerkiksi neljällä hieman eri tavalla. Inventoinnin tarkistuksen tavoitteena olikin luoda arvokkaille harjualueille uudet, yhtenäisiin kriteereihin perustuvat rajaukset ja koko Pirkanmaan kattava aineisto. Työssä on korostettu muodostumien geologisia arvoja ja tavoitteena olikin rajata selkeitä ja yhtenäisiä geologisia kokonaisuuksia. Rajatuilla alueilla katsotaan olevan kaunista maisemakuvaa, luonnon merkittäviä kauneusarvoja sekä erikoisia luonnonesiintymiä.

Ruoveden Siikakankaasta uusi maakunnallisesti merkittävä harjualue

Tarkistusinventoinnin yhteydessä käytiin läpi kaikki 139 Pirkanmaalle sijoittuvaa harjualuerajausta ja työssä keskityttiin alueisiin, joiden rajauksissa esiintyi ristiriitoja. Inventoinnit sisälsivät muun muassa maasto-, ilmakuva- ja korkeusmallitarkasteluja, maastokäyntejä ja harjualuekuvaustekstien päivittämistä. Alueiden rajaukset ja arvoluokitukset tarkistettiin ja neljä kokonaan uutta aluetta rajattiin. Selkeän geologisen kokonaisuuden muodostavat alueet yhdistettiin toisiinsa. Inventoinnin jälkeen Pirkanmaalla on 8 valtakunnallisesti, 34 maakunnallisesti sekä 89 paikallisesti arvokasta harjualuetta.

Kokonaan uudet paikallisesti arvokkaiksi luokitellut alueet ovat Ikaalisten Teikangas, Ruoveden Santakangas sekä Juupajoen Lakkaharju. Uutena maakunnallisesti arvokkaana harjualueena rajattiin Ruoveden Siikakangas.

Paikallisesti arvokkaiden harjualueiden luokituksesta poistettiin Urjalan Lapinkalma, Kangasalan Vuortenharju ja Parkanon Kangaslampien harju. Lapinkalman ja Vuortenharjun arvot ovat hävinneet alueilla harjoitettavan laajamittaisen maa-ainesten ottamisen takia. Kangaslampien harjun alueella on alkamassa ottamistoiminta, jonka myötä suurin osa jo valmiiksi vaatimattomasta harjualueesta tulee tuhoutumaan.

Maakunnalliseen arvoluokkaan nousivat Kirkkoharju-Kailasaari (Kangasala), Suksia-Sarkanen (Pälkäne), Jakamakangas (Ruovesi/Tampere), Pikku-Ahvenisto-Julkujärvi (Ylöjärvi), Pitkäkangas (Ylöjärvi), Mullikummunmaa (Ylöjärvi) ja Kotkannokka (Ylöjärvi). Pinsiönkangas-Ketunkivenkankaan arvoluokitus nousi alueiden yhdistämisen takia Pinsiönkankaan osalta maakunnalliseen arvoluokkaan. Maakunnallisesta arvoluokasta valtakunnallisesti arvokkaiden harjualueiden joukkoon nousi Pälkäneen Syrjänharju.

Arvokkaiden harjualueiden inventoinnin tarkistus yksi Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 taustaselvityksistä. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden alueiden rajaukset merkitään valmisteilla olevaan Pirkanmaan maakuntakaavaan 2040 arvokkaina harjumuodostumina.


Kuvat vasemmalta: maakunnallisesti arvokkaan Ryövärinkuopan pohjalta purkautuu pohjavettä; Teikangas on yksi uusista, paikallisesti harjualueista; valtakunnallisesti arvokkaalla Vehoniemenharjulla on näkötorni ja alueella on paljon virkistyskäyttöä.

Lisätietoa:

POSKI-hanke: http://maakuntakaava2040.pirkanmaa.fi/poski


Alueellista tietoa