Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Itäisellä Suomenlahdella jo havaintoja sinilevistä (Kaakkois-Suomi)

Kaakkois-Suomen vesialueilla ei ole todettu tavanomaisesta poikkeavia levähavaintoja. Lappeenrannan Haapajärvellä on sinilevää jo runsaasti veteen sekoittuneena, kuten aikaisempinakin vuosina. Haapajärven sinilevät määritettiin Microcystis-suvun sinileviksi, jotka voivat muodostaa myös myrkyllisiä kantoja. Kymenlaakson puolella vain Iitin Sääksjärvessä on havaittu vähäisiä määriä levää.

Itäisellä Suomenlahdella levää on jo havaittu. Hurpun merivartioston havaintojen mukaan Virolahden rannikon tuntumassa ja hiukan ulompanakin on jo levää veden pinnalla, mutta ulompana Haapasaaren tuntumassa ei levää vielä ollut ainakaan pintaan kertyneenä.

Suomen ympäristökeskuksen Tarkka-satelliittikuvien perusteella oli alkuviikolla itäisellä Suomenlahdella, Suursaaren ympäristössä ja Viron rannikolla havaittavissa jo pintaveteen kertyneenä runsaita levämääriä. Suomen rannikolta ei runsaan pilvipeitteen vuoksi ole tuolloin saanut tuoretta tilannekuvaa. Tuoreimpien satelliittikuvien perusteella sinilevää esiintyy varsinkin läntisellä Suomenlahdella ja sielläkin erityisesti avomerialueella.

Pintaveden lämpötilat Kaakkois-Suomen järvillä ovat tällä hetkellä 16-18 asteen väliltä.

Vesitilanne

Viime viikon paikoin jopa ajankohtaan nähden ennätykselliset sateet ovat nostaneet etelärannikon ja Kaakkois-Suomen pienten jokien vedenkorkeuksia, mutta kuivan maaperän vuoksi vain vähän.

Rannikon ja avomerialueen sinilevätilannetta voi katsoa Suomen ympäristökeskuksen TARKKA kaukokartoituspalvelusta  

Jos haluat tarkastella vaikkapa Suomenlahden levätilannetta satelliittien avulla, palvelu löytyy Suomen ympäristökeskuksen Avoin tieto-sivustolta. Kaukokartoituskuvat löytyvät, kun valitset sieltä TARKKA tai satelliittiaineistoista Itämeren pintalevälautat.

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Verkossa:

Lisätietoja

Tiedottaja Sirpa Skippari
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 287

Hydrobiologi Jouni Törrönen 
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi  
puh. 0295 029 296


 

 

 

 

 


Alueellista tietoa