Tiedotteet 2019

Pohjois-Suomessa kasvun kärkenä teollisuus ja matkailu - ELY-keskus rahoitti yritysten kehittämishankkeita noin 29 miljoonalla eurolla vuonna 2018 (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu)

Myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamaa. Rahoituksella mahdollistetaan noin 90 miljoonan euron investointi- ja kehittämishankkeiden toteutus sekä myötävaikutetaan suoraan arviolta 750 uuden työpaikan ja 13 uuden yrityksen syntymiseen. Hankkeiden vaikutuksella arvioidaan syntyvän uutta liikevaihtoa noin 223 miljoonaa euroa, josta viennin kautta odotetaan tulevan noin 98 miljoonaa euroa.

Myönnetyn rahoituksen määrä laski edellisestä vuodesta, jolloin avustuksia myönnettiin noin 32 miljoonaa euroa. Saapuneiden hakemusten määrä on niin ikään ollut laskussa. Vuonna 2018 yrityksen kehittämisavustushakemuksia jätettiin käsittelyyn 216 kpl ja niissä haettiin avustuksia noin 40 miljoonan euron edestä. Edellisenä vuonna hakemuksia jätettiin 272 kappaletta ja avustusta haettiin noin 73 miljoonan euron edestä. Talouden myönteiset suhdanteet eivät siis ole aktivoineet yrityksiä käynnistämään kasvu- ja kehittämishankkeita edellisvuosien tavoin, vaan suotuisassa markkinatilanteessa on keskitytty enemmän operatiivisen toiminnan pyörittämiseen. Varovaisuutta voivat lisätä myös arviot suhdanteiden kääntymisestä heikompaan suuntaan jo vuoden 2019 aikana.

Myönteistä on ollut se, että merkittäviä investointihankkeita on käynnistynyt teollisuudessa eri toimialoilla ja edelleen myös matkailussa. Investoinneilla lisätään teollisuuden yritysten tuotantokapasiteettia sekä parannetaan tuottavuutta ja kilpailukykyä. Matkailualan hankkeissa investoidaan edelleen uuteen majoituskapasiteettiin, mutta kehitetään aktiivisesti myös ohjelmapalveluja kasvavan kansainvälisen kysynnän siivittämänä. Energia- ja materiaalitehokkuuden kehittäminen ja uudet vähähiiliset ratkaisut korostuivat hankkeissa, sillä 34 prosenttia myönnetystä rahoituksesta kohdistui vähähiilisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Rahoitetuissa hankkeissa kehitetään myös uusia tuotteita, palveluja ja tuotantomenetelmiä sekä selvitetään vientimarkkinoita.

Kainuussa matkailualan investoinnit jatkuvat, mutta hankkeita kaivataan lisää

Kainuussa avustuksia myönnettiin yhteensä 3,8 miljoonaa euroa, mikä vastaa edellisen vuoden tasoa. Yrityshankkeisiin myönnetyn rahoituksen määrä oli noin kolme miljoonaa euroa, jossa on noin viidenneksen lasku verrattuna edelliseen vuoteen. Yritysten toimintaympäristöä kehittävien hankkeiden vaikutuksella odotetaan kuitenkin käynnistyvän myös yrityskohtaisia hankkeita erityisesti digitalisaation ja tuotekehityksen teemoissa. 

Toimialoittain tarkasteltuna suurimmat rahoitusosuudet olivat matkailulla (1,3 milj. euroa), liike-elämän palveluilla (0,5 milj. euroa) sekä elektroniikan ja sähköteollisuuden alalla (0,5 milj. euroa). Valtaosa rahoituksesta kanavoitui kajaanilaisten ja sotkamolaisten yritysten hankkeisiin Kehys-Kainuun osuuden ollessa vain 9 %. Myönnetyn rahoituksen määrään ja alueelliseen jakaumaan vaikuttaa se, että vuonna 2018 aiempaa suurempi osuus yritysten kehittämishankkeista sai rahoitusta maaseuturahastosta. Maaseuturahaston yritystukia myönnettiin noin kaksi miljoonaa euroa.

Lapissa matkailualan ja teollisuuden investoinnit tukevat kasvua

Lapissa rahoitusta myönnettiin noin seitsemän miljoonaa euroa, joka on lähes 30 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Matkailualalla rahoituksen kysyntä oli hieman rauhallisempaa edellisvuosiin nähden. Hankkeita rahoitettiin yhteensä 2,3 miljoonalla eurolla (vuonna 2017 5,4 miljoonaa euroa). Matkailualan hankkeissa korostui edellisvuosia voimakkaammin ohjelmapalvelujen kehittäminen kansainvälisille markkinoille. Teollisuudessa merkittäviä investointihankkeita käynnistettiin mm. betonituotteiden sekä koneiden ja laitteiden valmistuksessa.

Myönnetystä rahoituksesta valtaosa kohdistui edellisvuosien tapaan Rovaniemen (2,3 milj. euroa), Kemi-Tornion (1,5 milj. euroa) ja Pohjois-Lapin (1,2 milj. euroa) seutukuntiin.

Pohjois-Pohjanmaalla elintarviketeollisuuden ja matkailun investoinnit jatkuvat - ICT-alan osuus pienentynyt

Pohjois-Pohjanmaalla myönnetyn rahoituksen määrä pysyi edellisvuoden tasolla noin 18 miljoonassa eurossa. Tästä summasta suurimman osuuden saivat Oulun (7,0 milj. euroa) sekä Haapavesi-Siikalatvan (3,1 milj. euroa) seutukunnat. Muiden seutukuntien osuudet olivat 1,4 - 1,7 miljoonaa euroa.

Toimialoittain tarkasteltuna suurimmat rahoitusosuudet saivat ICT-ala (liike-elämän palvelut sekä elektroniikka ja sähköteollisuus yhteensä 5,1 milj. euroa), matkailuala (3,0 milj. euroa) sekä elintarviketeollisuus (2,9 milj. euroa). ICT-alan ja erityisesti ohjelmistoalan hankkeiden määrä ja volyymi on laskenut edellisiin vuosiin verrattuna. Uusia yrityksiä on kuitenkin syntynyt erityisesti tietoturvaohjelmistojen kehittämiseen. Matkailualan investoinnit etenivät Pohjois-Pohjanmaalla suotuisasti myös vuonna 2018. Edellisvuodesta poiketen hankkeet liittyivät pääosin majoituskapasiteettia lisääviin investointeihin. Elintarviketeollisuudessa isot investointihankkeet nostivat alan suhteellista osuutta.   

Yritysten kehittämispalveluissa koulutusten osallistujamäärä kasvussa

Yritysten kehittämispalveluista tehtiin yhteensä 272 päätöstä, mikä vastaa edellisen vuoden tasoa. Päätöksistä 117 kohdistui Pohjois-Pohjanmaalle, 101 Lappiin ja 54 Kainuuseen. Yritystoiminnan Analyysi-palvelusta tehtiin yhteensä 94 päätöstä. Konsultointipalveluista kysytyin teema oli edellisvuosien tapaan "Kasvu", johon liittyviä päätöksiä tehtiin yhteensä 67.

Pk-yritysten avainhenkilöille käynnistettiin koulutusohjelmia kasvuun johtamisesta, talouden ja tuottavuuden johtamisesta sekä markkinoinnin ja asiakkuuksien johtamisesta. Koulutuksissa aloitti Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa yhteensä 162 henkilöä (vuonna 2017 osallistujia 109).

 

Tiedot sisältävät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämän yrityksen kehittämisavustuksen ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksen myös Kainuun ja Lapin maakuntien osalta sekä yritysten kehittämispalveluista tehdyt päätökset.

Lisätiedot

Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 040 550 4786, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Päivitetty