Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kuivuus jatkuu Pohjois-Pohjanmaan vesistöissä (Pohjois-Pohjanmaa)

Helteinen sää ja vähäiset sateet ovat pienentäneet vedenkorkeuksia ja virtaamia entisestään. Alkukesän kuivuuden jälkeen kesäkuun sademäärät jäivät alle keskimääräisen, jolloin vesivarastot eivät ehtineet juuri täyttyä. Etenkin pienten jokivesistöjen, kuten Temmes-, Tyrnävän- ja Sanginjoen virtaamat ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen pieniä.

Tilanne on hieman parempi säännöstellyillä jokivesistöillä, kuten Kala-, Siika- ja Pyhäjoella, joissa jokiuoman tilannetta voidaan helpottaa juoksuttamalla vettä säännöstellyistä järvistä. Loputtomiin ei tämäkään riitä, sillä paikoin järvien vedenpinnat ovat jopa 40-50 cm keskimääräistä matalammalla. Kalajoen vesistössä sijaitsevan Hautaperän tekojärven luvan mukainen säännöstelyn alaraja on jo kuivuuden vuoksi alittunut.

Iijoen vesistössä ollaan jo ajankohtaan nähden ennätyksellisen pienissä virtaama- ja vedenkorkeuslukemissa. Esimerkiksi Jongunjärven vesi ei ole koskaan aiemmin ollut näin matalalla vielä heinäkuun alkupuolella. Matalimmillaan Jongunjärven vedenpinta on mittaushistoriassa ollut elokuussa 2003. Myös Kiiminkijoen vesimäärä lähestyy ajankohdan ennätyskuivuutta.

Pitkään jatkunut kuivuus haittaa virkistyskäytön ja kasteluveden oton lisäksi paikoin myös vesieliöitä. Kuivuuden haittavaikutukset näkyvät ensimmäisinä pienissä virtavesissä, kuten puroissa ja sitä pienemmissä noroissa. Pitkään jatkuva kuivuus alentaa myös pohjavedenpintoja.

Vesitilanne ja ennusteet verkossa:

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Timo Hampinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 050 396 3006
Johtava vesitalousasiantuntija Kimmo Aronsuu, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 295 038 308 (kuivuuden vaikutukset vesieliöihin)

 


Alueellista tietoa