Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Etelä-Savon ELY-keskus hyväksyi Urpolan luonnonsuojelualueen käyttö- ja hoitosuunnitelman (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus hyväksyi 3.5.2018 Mikkelin keskustaa lähellä olevan Urpolan luonnonsuojelualueen käyttö- ja hoitosuunnitelman vuosille 2017-2025. ELY-keskus katsoo, että suunnitelma tukee alueen keskeisten luontoarvojen säilymistä.  Suunnitelma ottaa huomioon myös ulkoilun ja virkistyskäytön tarpeita ja maisemallisia seikkoja sekä alueen merkityksen biologian opetuskohteena.

Hyväksyminen koskee käyttö- ja hoitosuunnitelman kahta Urpolanjoen uomaa myötäilevää luonnonsuojelualuetta. Ne muodostavat kaksi erillistä aluetta: Pitkäjärven ja Urpolanlammen välisen sekä Urpolanlammen ja Ristiinantien välisen alueen. Suunnitelmaan on otettu mukaan myös luonnonsuojelualueeseen liittyviä sen ulkopuolisia hoitokohteita.

Hoitosuunnitelman on laatinut Mikkelin seudun ympäristöpalvelut. Luonnonsuojelualueilla tehtävistä toimista vastaa Mikkelin kaupunki suunnitelmassa esitetyn vastuujaon mukaisesti.

Urpolan luonnonsuojelualue on perustettu lääninhallituksen kahdella päätöksellä vuosina 1981 ja 1988. Näillä päätöksillä suojellaan alueen puroluontoa, sitä reunustavaa lehtokasvillisuutta ja säilytetään alue koulujen biologian opetuskohteena.

Urpolan luonnonsuojelualue elokuu 2016. Kuva: Jukka Välijoki

Linkit:

Lisätietoja:

Luonnonsuojeluasiantuntija Jukka Välijoki, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4243, jukka.valijoki(at)ely-keskus.fi
Ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, p. 044 794 4715, hanna.pasonen(at)mikkeli.fi


Alueellista tietoa