Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ei esiinny runsaita leväkukintoja (Pohjalaismaakunnat)

Pohjalaismaakuntien virallisilla leväseurantapaikoilla ei ole esiintynyt runsaita sinileväkukintoja juhannuksen jälkeisenä viikkona. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen on kuitenkin tullut tietoja pienistä leväesiintymistä alueella.  Kuortaneenjärvellä, Evijärvellä ja Kuorasjärvellä sekä Pietarsaaren edustan merialueella on havaittu pieniä sinileväesiintymiä.  Karperönjärvellä esiintyi pieniä määriä sinilevää viikon alussa, mutta keskiviikkona leväkukintaa ei enää havaittu.

Viikonlopun aikana kansalaisilta tuli havaintoja sinileväkukinnoista Peränteeltä ja Lappajärveltä sekä Vöyrin kunnan edustan merialueelta.

Pintaveden lämpötila on 18,1 °C Ähtävänjoen suualueella ja 16 °C Lappajärvellä. Hinjärvellä pintaveden lämpötila on 17,8 °C. Bergön edustan merialueella pintaveden lämpötila on 12,6 °C.

Sinileväkukintoja saattaa esiintyä myös muilla alueilla kuin raportoiduilla. Sinilevien esiintyminen on usein paikallista ja levätilanne saattaa muuttua nopeasti riippuen sääolosuhteista. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisellä ajankohdalla.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaanottaa kansalaisten levähavainnot Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Havainnot voidaan ilmoittaa leväpuhelimeen puh. 0295 027 990. Omia levähavaintoja voidaan myös tallentaa Järvi-Meriwikiin www.jarviwiki.fi.

Lisätietoja:


Alueellista tietoa