Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

ELY-keskuksen kautta Lappiin 41,8 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa (Lappi) 

ELY-keskus rahoitti Lappiin tammi-kesäkuun aikana 219 hanketta, joihin se myönsi tukea yhteensä noin 16,9 miljoonaa euroa.  

Lapin ELY-keskus on rahoittanut maaseuturahaston kautta kyläverkkohankkeita kuluvalla ohjelmakaudella yhteensä 12 kappaletta, lisäksi leader-rahalla rahoitettiin yksi kyläverkkohanke. 

Yhteensä rahaa käytettiin tietoliikenneverkkojen rakentamiseen n. 5 miljoonaa euroa, josta tuen määrä on n. 3,2 miljoonaa euroa. Maantieteellisesti hankkeet sijoittuvat tasaisesti ympäri Lappia.  

Vuonna 2018 kyläverkkohankkeita on rahoitettu yhteensä neljä: Vaattojärvi, Karesuvanto, Sieppijärvi ja Ruohokari. Kokonaiskustannukset olivat yli 1,9 milj. euroa, josta tuenmäärä oli lähes 0,8 miljoonaa euroa. 

Yksittäisistä ELY:n rahoittamista hankkeista eniten tukea myönnettiin Norrhydro Oy:n tuotannon kehittämisinvestointeihin. 

Inarin Veskoniemen kalasataman lastaus- ja purkulaiturin rakentamista tuettiin EMKR:n kautta lähes 0,3 miljoonalla eurolla. Laituri parantaa kalastajien työturvallisuutta ja –oloja sekä tuotteiden laatua. Veskoniemen kautta kulkee valtaosa Inarin kaupallisesta kalasaaliista, n. 50 000 kg vuodessa.  

Hankinnoissa näkyvät tienpito ja työvoimakoulutukset 

ELY-keskus teki erilaisia hankintoja tammi-kesäkuussa 46 ja niihin käytettiin yli 24,9 miljoonaa euroa. 

Alkuvuoden suurimmat tienpidon hankinnat olivat kaksi päällysteiden ylläpitourakkaa. Korjausvelkaohjelma mahdollisti maantien 922 Kromitien ja Thurevikinkadun liittymän parannusurakan käynnistymisen Torniossa. Enontekiöllä Norjan rajalla sijaitsevan Kivilompolon raja-aseman uusimisurakka käynnistyi ja jatkuu ensi vuoteen. 

Työvoimakoulutuksen hankintasopimuksista suurin oli Pohjoiskalotin koulutussäätiö Nordilta hankittavan koulutuksen vuosisopimus, jolla hankittiin 80 opiskelijapaikkaa. Koulutusta järjestetään laajasti eri palvelu- ja teollisuusaloille.  

Koulutuksia ja palveluja toteutetaan laajasti myös verkossa. Esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen toteutusta verkko-opintoina jatkettiin. Lisäksi erilaisia palveluja työnhaun tai opintoihin hakeutumisen tueksi on saatavilla verkossa.  

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin 
ELY-keskuksen Lappiin myöntämä rahoitus 
Lapin ELY-keskuksen hankinnat 

Lisätietoja:  
Elinkeino, työvoima ja osaaminen / maaseutu / toimialapäällikkö Anne Ristioja, puh. 0295 037 118 

Johto ja yhteiset / rahoitus / yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150 

Elinkeino, työvoima ja osaaminen / kalatalous / kalastusbiologi Jari Leskinen puh. 0295 037 062 

Elinkeino, työvoima ja osaaminen / työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen / Satu Tervasmäki puh. 0295 037 134 

Liikenne ja infrastruktuuri / Tienpidon suunnittelu / tieinsinööri Jukka Jääskö puh. 0295 037 574 

sähköpostiosoitteet muotoa [email protected] 


Alueellista tietoa