Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Lounais-Suomen sinilevätilanne on jatkunut tällä viikolla viime viikon kaltaisena ja sinileviä on havaittu pääasiassa samoilla havaintopaikoilla kuin viime viikollakin. Sisävesien vakiohavaintopaikoilla Köyliönjärven Yttilän Otassa ja Sääksjärvellä Kokemäellä havaittiin edelleen vähän levää. Dragsfjärdenin järvessä Kemiönsaarella sinilevää havaittiin tällä viikolla erittäin runsaasti. Esiintymästä otetun näytteen perusteella kyseessä on Gloeotrichia echinulata eli ns. pallosinilevä, joka ei tämän hetkisten tutkimustietojen mukaan ole kuitenkaan myrkyllinen.

Merialueella sinilevää oli tällä viikolla hieman useammalla havaintopaikalla kuin viime viikolla, mutta havaitut määrät olivat vähäisiä. Vähän sinilevää havaittiin Paimionlahdella Harvaluodon uimarannalla, Kirkonsalmen havaintopaikalla Merimaskussa sekä Mannervedellä Iso Marjakarin havaintopaikalla. Varsinais-Suomen ELY-keskukseen ei ilmoitettu tällä viikolla vakioseurantapaikkojen ulkopuolisista levähavainnoista.

Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun, viikolle 39. Vakiohavaintopaikkojen levätilannetta voi siihen asti seurata Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon voi myös tallentaa omia levähavaintojaan joko kirjautumalla palveluun www-sivuilta tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta https://www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/.  Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi myös ilmoittaa levähavainnoista numeroon 0295 022 530.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel            0295 022 879


Alueellista tietoa