Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Nopeusrajoitukset talviaikaan tällä viikolla (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Talven ja pimeänajan vuoksi lasketaan jälleen maanteiden nopeusrajoituksia. Näin halutaan vähentää onnettomuusriskiä, joka muuten kohoaisi pimeällä kaksinkertaiseksi ja liukkaalla kelillä moninkertaiseksi verrattuna päivänvalossa ja sulalla kelillä ajamiseen. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa nopeusrajoitukset alennetaan 26.–27.10.2017. Alennetut rajoitukset ovat voimassa kevääseen saakka, kunnes ajo-olojen parannuttua siirrytään jälleen kesänopeusrajoituksiin.

Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on 100 km/h ja pääosalla muita maanteitä 80 km/h. Sadan kilometrin nopeusrajoitus säilyy myös osalla maanteistä, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella. Moottoritiejaksolla, jolla on sään ja kelin mukaan muuttuva nopeusrajoitus, on marraskuun alusta helmikuun loppuun korkein sallittu nopeusrajoitus 100 km/h, mutta maaliskuun alusta voidaan valoisaan aikaan ja hyvissä sää- ja keliolosuhteissa käyttää 120 km/h rajoitusta.

Hankalilla keleillä ajonopeutta on syytä alentaa jopa huomattavasti nopeusrajoitusmerkeillä osoitettua alemmaksi. Jo liikennesäännöt velvoittavat kuljettajaa ottamaan huomioon lukuisia sekä omaa että muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Nopeuden alentaminen antaa yllättävissä tilanteissa lisää aikaa reagointiin ja lyhentää pysähtymismatkaa vaikkapa hirven ilmestyttyä tielle.

E18 moottoritiellä Turun ja Muurlan välillä voimassa poikkeuksellisesti kiinteä nopeusrajoitus

E18 moottoritiellä on Turun ja Muurlan välillä parhaillaan käynnissä telematiikan uusimisihanke, jossa vanhentuneet vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit korvataan uusilla merkeillä. Uudet vaihtuvat merkit otetaan arviolta käyttöön marraskuussa 2017. Tällä hetkellä käytössä olevat kiinteät nopeusrajoitusmerkit ovat lähes samannäköisiä kuin vaihtuvien nopeusrajoitusten merkit, joten se voi johtaa merkin väärintulkintaan.

Turun ja Muurlan välillä on tällä hetkellä käytössä kiinteät 120 km/h nopeusrajoitukset, jotka muutetaan talvinopeusrajoitusten laiton yhteydessä 100 km/h kiinteiksi talvinopeusrajoituksiksi. Kun uudet vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit otetaan myöhemmin käyttöön, tulee talvikaudella noudatettaviksi olosuhteiden mukaan muuttuvat 100/80/60 km/h nopeusrajoitukset. Tielläliikkujia pyydetään huomioimaan, että Turun ja Muurlan välisellä tieosuudella tulee kiinnittää normaalista poikkeavaa huomiota sään, kelin ja muiden liikenneolosuhteiden huomioimiseen niin kauan kuin tiellä on kiinteät nopeusrajoitukset.

Linkki talvinopeusrajoituskarttaan

Tienkäyttäjää auttavaa ajantasaista liikennetietoa, kuten keliennuste ja tietoja tiesäästä, löytyy Liikenneviraston nettisivuilta.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, Meeri Niinisalo, 0295 022 814

 


Alueellista tietoa