Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Kevyen liikenteen väylä valtatie 6:lla, Kontiolahdella, on valmistunut (Pohjois-Karjala)

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen valtatie 6:lle, Kontiolahden Asemankylän kohdalle, on valmistunut. Hankkeen tavoitteena on ollut parantaa kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta alueella.

Valtatie 6:lle rakennetun kevyen liikenteen väylän pituus on 1,2 kilometriä. Hankkeeseen kuuluvana on kevyen liikenteen väylälle lisäksi rakennettu yksi valtatien alittava alikulku ja radan ylittävä kevyen liikenteen silta.

Aiempien hankkeiden yhteydessä toteutettuja yksityisteitä muutetaan hallinnollisella päätöksellä kevyen liikenteen väyläksi noin 1,6 km:n matkalta rautatien ylikulkusillan eteläpuolella.

Kevyen liikenteen väylän puuttuminen valtatieltä, noin 1,2 kilometrin matkalta, on hankaloittanut kevyen liikenteen asemaa. Pitkämatkainen kevyen liikenteen yhteys on katkennut ja kevyt liikenne on joutunut siirtymään valtatien pientareille. Kevyen liikenteen asema valtatien pientareilla on ollut turvaton. Turvattomuutta on lisännyt ylikulkusillan molemmin puolin sijaitsevat korkeat penkereet kaiteineen ja autoliikenteen suuret ajonopeudet. Nyt valmistunut hanke parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta Asemankylän kohdalla.

Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 0,95 milj. euroa. Hanke toteutettiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Kontiolahden kunnan rahoituksella.

Urakoitsijana hankkeella on toiminut Mestek Oy.

Lisätietoja

ELY-keskus
projektipäällikkö Kari Leinonen, puh. 0295 026 739

Urakoitsija Mestek Oy
työmaapäällikkö Teemu Tirkkonen 040 5424 693


Alueellista tietoa