Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

ELY-keskukselta EU:n ja valtion tukea Pohjois-Pohjanmaalle 6,2 miljoonaa euroa (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt tammi-kesäkuussa 2017 hanketukea Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 6 236 605 euroa EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014 -2020 -rakennerahasto-ohjelmasta. Myönteisen rahoituspäätöksen sai yhteensä 27 hanketta eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata.

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoituksen sai 20 kehittämishanketta ja niihin varattiin EU:n ja valtion rahoitusta yhteensä 5 633 570 euroa. Hankkeilla edistetään alueen työllisyyttä sekä henkilöiden osaamista ja osallisuutta. ESR-hankkeissa on keskeistä myös parantaa mikro- ja pk-yritysten tuottavuutta, työhyvinvointia ja kilpailukykyä. Tammi-kesäkuussa 2017 rahoitettujen hankkeiden järjestämään toimintaan tavoitellaan yli 3000 osallistujaa, joista työttömiä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevia arvioidaan olevan lähes 1500. Hankkeisiin arvioidaan osallistuvan noin 375 mikro- ja pk-yritystä.

Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettiin yhteensä neljä kehittämis- tai investointihanketta. Hankkeissa kehitetään uusia ratkaisuja elinkeinotoiminnan ympäristökysymyksiin ja edistetään luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä sekä parannetaan pk-yritysten kannalta tärkeitä liikenne- ja logistiikkayhteyksiä. EAKR-hankkeisiin varattiin EU:n ja valtion rahoitusta yhteensä 603 035 euroa.

Digitaalisen myynnin ja markkinoinnin kehittämis- ja koulutushanke (DIMMY) sai tukea 363 716 euroa. Hanke pyrkii pilottikoulutuksien avulla nostamaan pk-yritysten osaamista digitalisoituvilla markkinoilla sekä kehittämään digitaalisen markkinoinnin asiantuntijuutta ja pk-yritysten kilpailukykyä. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat alasta kiinnostuneet työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt. Hanke on Oulun Ammattikorkeakoulun toteuttama.

Lukiolaisista nostetta ohjelmistoalalle –hankkeen tavoitteena on lisätä naispuolisten opiskelijoiden osuutta lukion jälkeisessä ohjelmistoalan koulutuksessa. Hankkeessa tuotetaan ja pilotoidaan toimintamalleja sekä konkreettisia työkaluja lukiotason tietojenkäsittelyn opetukseen.  Työkalut mahdollistavat tietojenkäsittelyaineksen integroinnin paitsi tietotekniikkakursseille myös muihin oppiaineisiin, ja niitä voidaan ottaa lukioissa käyttöön joustavasti erilaiset lähtökohdat huomioiden. Hanketta toteutetaan Ylivieskan, Kempeleen, Siikalatvan, Haapajärven ja Oulun alueilla. Sille on varattu EU:n ja valtion rahoitusta yhteensä 316 131 euroa. 

Tuotannosta poistettujen turvesoiden uusi käyttö porotaloutta hyödyttävästi Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeen tavoitteena on selvittää käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden uutta käyttöä porojen laidunalueena. Hankkeessa selvitetään voidaanko luonnonkasvien siirteiden avulla nopeuttaa turvesoiden ennallistumista takaisin porojen laidunalueeksi. Luonnonvarakeskuksen, yhteistyössä Pudasjärven kaupungin, turvetuotantoyhtiöiden ja paikallisten paliskuntien kanssa toteuttama hanke sai Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion tukea 134 084 euroa.

Lisätietoja:
Rahoituspäällikkö Riitta Ilola, puh.  0295 038 224, riitta.ilola(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150, eija.virtasalo(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa