Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tieverkon korjausvelka on tikittävä aikapommi (Uudenmaan ELY-keskus)

Valtio käyttää perusväylänpitoon koko Suomessa vuosittain noin miljardi euroa, josta tieverkkoon reilu puolet.Varsinkin tieverkon ylläpitoon osoitettu rahoitus on laskenut selvästi kymmenen vuoden takaisesta tasosta. Niukkenevan rahoituksen takia huonokuntoista tieverkkoa onkin vuosi vuodelta yhä enemmän. Maamme tieverkolla on korjausvelkaa jo yli miljardin euron edestä. Uudenmaan ELY-keskus haluaa muistuttaa asiasta ja sen seurauksista sekä informoida sidosryhmiä ja päättäjiä julkaisemalla korjausvelkaa omalla toimialueellaan käsittelevän esitteen.

Nykyisen kehityssuunnan kestämättömyys on yleisesti tunnustettu tosiasia.
Tienkäyttäjät, varsinkin kuljetusten ja liikenteen ammattilaiset ovat entistä tyytymättömämpiä tiestön kuntoon.

Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueella liikenne on huomattavasti muuta maata vilkkaampaa. Alueen tieverkon ylläpito vaatii 25 miljoonan euron vuosittaisen lisärahoituksen jotta korjausvelan kasvu saataisiin pysähtymään ja taittumaan, ja kyettäisiin huolehtimaan koko tieverkon turvallisesta liikennöitävyydestä.

 

Korjausvelka esite (pdf 2,3 Mt)

Lisätietoja:

  • Tuula Rytilä tienpidon suunnittelija, tuula.rytila(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 021 000
  • Janne Kojo yksikön päällikkö, janne.kojo(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 021 000

Päivitetty