Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Petäjäveden Metsäeskarille Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto (Keski-Suomen ELY-keskus)

Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkutin 2015 on myönnetty Petäjäveden Petäjäkallion päiväkodin Metsäeskari-toiminnalle. Palkinto luovutettiin päiväkodin edustajille lauantaina 14.11.2015 klo 11.20 Jyväskylän Paviljongissa, kasvatus- ja opetusalan suurtapahtumassa KEOS 2015:ssa.

Tänä vuonna palkittavaksi etsittiin ympäristökasvatuksellista tekoa. Tuomaristo totesi, että syksyllä 2015 Petäjävedellä käynnistetty Metsäeskari-toiminta on rohkea ja ennakkoluuloton, mutta samalla riittävän matalan kynnyksen poikkeama esiopetuksen totutuista menetelmistä. Petäjäveden malli voi toimia esimerkkinä muillekin.

Metsäeskarilaiset viettävät paljon aikaa ulkona ja opiskelevat siellä samoja asioita kuin tavanomaisetkin eskariryhmäläiset. Ulkona onnistuvat niin lasku- kuin aakkostehtävätkin puhumattakaan luonnonilmiöiden tarkkailusta. Tukikohtana eskariryhmällä on kunnan ylläpitämä laavu.

"Metsäeskaritoiminta on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ryhmän lapset, vanhemmat ja henkilöstö ovat olleet tyytyväisiä toimintaan. Metsä tarjoaa loistavat puitteet oppimiselle, ja voimme lämpimästi suositella tämän kaltaista toimintaa muillekin päiväkodeille", sanoo varhaiskasvatusyksikön johtaja Ilona Kukkala.

Luonnossa vietetyn ajan ja luonnonympäristöissä toimimisen hyödyistä aikuisille on uutisoitu paljon. Hyötyjä on myös lapsille.

"Vapaampi ja meluttomampi ympäristö vaikuttaa positiivisesti lasten ryhmädynaamisiin taitoihin, maasto tukee motorisia taitoja ja elämyksellisyys tuo syvyyttä oppimiseen ja muistamiseen", listaa tuomaristossa mukana ollut luontokouluopettaja Kim Suomalainen.
Lapsuus on myös luontosuhteen rakentamisen kulta-aikaa, ja silloin luonnossa liikkuminen ja ilmiöiden yhdessä ihmetteleminen luokin pohjaa koko elämän ympäristösuhteelle.

Kunniamaininta Kalle Laitiselle Saarijärvelle

Kolkutin-palkinnon tuomaristo päätti jakaa palkinnon lisäksi myös kunniamaininnan, joka annettiin Saarijärven ympäristösihteerille Kalle Laitiselle tämän rohkeasta ja määrätietoisesta työstä ympäristövastuullisuuden edistämiseksi erityisesti Saarijärven seudulla.

Laitinen tunnetaan laajasti Saarijärven vesistöreitin ongelmien esiin nostajana. Hän on edistänyt ympäristöasioiden tunnettuutta laajemminkin ja kiertänyt vuosien varrella mm. kouluja, päiväkoteja, oppilaitoksia ja tapahtumia kertomassa luonnosta, ympäristöstä tilasta ja ympäristönsuojelusta. Kalle Laitinen on ollut myös ansiokkaasti suunnittelemassa ja perustamassa Kierrätyskeskuksen Luontotupaa Saarijärvelle.

"Mies tekee täydellä sydämellä työtä vesistöjen ja ympäristötuhojen hallitsemiseksi. Kallella ei ole työaikarajoitteita vaan hän suorastaan elää luonnon ja vesistöjen puhtauden puolesta laittaen itsensä likoon niin voimakkaasti kuin ihminen vaan voi", perusteli Laitista palkinnon saajaksi ehdottanut henkilö.

KYKY-ryhmä jakaa palkinnon joka toinen vuosi

Varsinaisena palkintona annetaan taitelija Samuli Alosen valmistama Kolkutin-teos. Kolkutin jaetaan nyt kolmannen kerran. Palkinto myönnettiin vuonna 2009 Jyväskylän luontokoululle ja vuonna 2013 laukaalaiselle Hakolan tilalle. Palkinnon jakaa Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY, joka on toiminut vuodesta 2006 Keski-Suomen ELY-keskuksen koolle kutsumana. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi kerättiin avoimella kyselyllä aiemmin syksyllä. Tuomariston muodostivat syksyllä nimettyjen Keski-Suomen ympäristökasvatuksen kehittämiskeskusten edustajat: museolehtori Tuula Vuolio-Vallenius (Keski-Suomen museo), koordinaattorit Anna Sarkkinen ja Kati Kankainen (JAPA ry), luontokouluopettaja Kim Suomalainen (Jyväskylän luontokoulu), intendentti Tanja Koskela (Keski-Suomen luontomuseo) ja puheenjohtajana ympäristöalan lehtori Tarja Hyötyläinen (Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto).

Palkintoa olivat KEOS-tapahtumassa jakamassa Jyväskylän luontokoulun luontokouluopettaja, Kolkutin-tuomariston jäsen Kim Suomalainen sekä ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Lisätietoja:

Tuomariston puheenjohtaja, ympäristöalan lehtori Tarja Hyötyläinen, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 040 7400 385, [email protected]

Tuomariston jäsen, KYKY-ryhmän vara-pj, koordinaattori Anna Sarkkinen, JAPA ry, p. 040 593 8541, [email protected]

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Ilona Kukkala, Petäjäkallion päiväkoti, p. 014 267 3083, [email protected] (ei tavoitettavissa puhelimitse pe 13.11.)

Palkitsemistilaisuudesta:
Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 669, [email protected]

www.facebook.com/kykyryhma


Alueellista tietoa