Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Maanteiden LED-valaistuksen pilottikohde on otettu käyttöön Rautalammilla (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Kantatie 69 ja maantie 543 (Kerkonkoskentie) tievalaistuksen saneeraus Rautalammilla on valmistunut. Hankkeessa korvattiin vanha kantatien 69 ja Kerkonkoskentien valaistus uudella valaistuksella. Lisäksi Kerkonkoskentielle rakennettiin täysin uutta valaistusta entisen jatkoksi.

Rautalammin keskustan läpikulkevalle kantatielle 69 rakennettiin vanhan valaistuksen tilalle uutta valaistusta noin neljän kilometrin pituiselle jaksolle ja Kerkonkoskentielle reilun puolen kilometrin pituiselle jaksolle. Lisäksi keskustan länsipuolelle rakennettiin uutta kevyen liikenteen väylän valaistusta 350 metrin matkalle.

Kantatien valaistuksesta keskustan osuus, välillä Alavantie-Rautalammintie, toteutettiin LED-valaisimin ja punasävyisin metallipylväin. Muun urakka-alueen maantieverkon valaistus toteutettiin puupylväin ja perinteisin suurpainenatrium-valaisimin.

Rautalammille valmistunut LED-valaistus toimii valtion ylläpitämän tievalaistuksen LED-pilottikohteena. Pilottikohde on koko maan ensimmäisiä LED-teknologialla toteutettuja maanteiden tievalaistuksia. Rautalammin kohteen myötä Pohjois-Savon ELY-keskus hakee LED-valaistuksesta kokemuksia kantatieverkolta. LED-teknologian avulla ELY-keskus pyrkii saamaan säästöjä energiakustannuksien lisäksi valaistuksen hoitokustannuksista.

Hankkeen yhteydessä Kirkkotien ja Nikolaoksentien välinen kevyenliikenteenväylä päällystettiin uudelleen ja Nikolaoksentien ja Rautalammintien väliselle osuudelle toteutettiin kantatien varteen erillinen istutuskaista kiinteistöjen parkkipaikkojen ja kevyenliikenteenväylän väliin.

Hanke toteutettiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Rautalammin kunnan yhteisrahoituksella ja sen kokonaiskustannukset olivat noin 0,35 milj. euroa. Pääurakoitsijana toimi Pohjanmaan Antenni ja Valaistus Oy.

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
Projektivastaava Mikko Laitinen p. 0295 026 736

 

 

 


Alueellista tietoa