Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskus: ei estettä Lahden eteläisen kehätien tiesuunnitelman hyväksymiselle (Hämeen ELY-keskus)

Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja Lahden läpikulkuliikenteen ohjautuminen pois kaupungin keskustasta on erittäin tärkeää erityisesti pohjaveden suojelun ja liikenteen sujumisen kannalta, Hämeen ELY-keskus toteaa kehätien yleissuunnitelmasta Uudenmaan ELY-keskukselle antamassaan lausunnossa.

Lahden eteläisen kehätien yleissuunnitelma Hollolan ja Lahden alueella on vahvistunut 2014. Tiesuunnitelma on Päijät-Hämeen maakuntakaavan, Lahden yleiskaavan ja Hollolan osayleiskaavojen sekä alueelle laadittujen asemakaavojen mukainen

Tie sijoittuu merkittävältä osalta pohjavesialueelle. Tiesuunnitelman mukaan tie eristetään pohjavedestä niin, etteivät sen rakentaminen ja käyttö pilaa Launeen pohjaveden ottamolta otettavaa pohjavettä eivätkä oleellisesti pienennä veden määrää. Suunnitelman mukaisesti rakentamiseen haetaan lupa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Lupa tarvitaan myös, jos hankkeesta havaitaan aiheutuvan haittaa yksityisille talousvesikaivoille.

Kehätien pituus on noin 13 km, josta meluesteitä on suunniteltu 5,4 kilometrin matkalle. Kehätie vähentää nyt käytössä olevan tien aiheuttamia meluhaittoja, mutta uusi linjaus tuo meluhaittojen piiriin uusia alueita.

Kehätien linjaus on nykyisiin teihin nähden uusi. Sen muutokset luontoon ovat siksi väistämättömiä ja pysyviä. Haitalliset vaikutukset voivat aiheutua luontokohteen jäämisestä tielinjauksen alle tai tien rakentamisen aiheuttaman elinympäristön muuttumisen kautta. Vaikutusten arvioimiseksi ja vähentämiseksi tien vaikutusalueelle on tehty useita luontoselvityksiä.

Merkittävänä vaikutuksena kehätien rakentamisessa pidetään tielinjauksen osumista kahdelle asutulle liito-oravan elinalueelle Lahden Pipon ja Kukonkosken alueilla. Kohteilla on luonnonsuojelulain tarkoittamat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat, joita tielinjaus heikentää. Hämeen ympäristökeskus on päätöksellään 4.4.2003 myöntänyt luvan poiketa luonnonsuojelulain 49 §:n kiellosta ja antanut luvan heikentää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja edellä mainituilla kohteilla. Päätös on saanut lainvoiman. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan tiehankkeelle kohdennetusti haettu ja myönnetty poikkeamislupa on edelleen voimassa.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Kirsti Nieminen, Hämeen ELY-keskus, puh 0295 025 210

Luonto: Ylitarkastaja Esa Pynnönen Hämeen ELY-keskus, puh 0295 025 219

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173


Alueellista tietoa