Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa (Satakunnan ELY-keskus)

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli työnvälitystilaston mukaan lokakuun lopussa työttömiä työnhakijoita vajaat 13 700, mikä on hieman enemmän kuin kuukausi sitten. Lomautettuna oli lähes 1 100 henkeä, mikä on vajaat 200 enemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli 13,2 %. Työttöminä työnhakijoina oli miehiä runsaat 7 600 ja naisia lähes 6 100. Satakunnassa työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt yli 700:lla viime vuoden lokakuusta. Lomautettuja oli yli 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

Satakunnan TE-toimistossa oli lokakuun aikana avoinna lähes 1 900 työpaikkaa. Kuukauden takaisesta määrä on lisääntynyt vain hivenen, mutta vuoden takaisesta määrä on kasvanut noin 250:llä. Avoimet paikat lisääntyivät viime vuodesta lukumääräisesti eniten erityisasiantuntijatehtävissä sekä palvelu- ja myyntityössä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon lokakuun aikana noin 1 050 ja paikkoja täytettiin runsaat 400.

Satakunnan työllisyyskatsaus kokonaisuudessaan

Työllisyyskatsausta koskevat lisätiedot

Satakunnan ELY-keskus:

  • Tutkija Merja Mannelin, p. 0295 022 112
  • Ylijohtaja Marja Karvonen, p. 0295 022 111

Satakunnan TE-toimisto:                            

  • Johtaja Juhani Sundell, p. 0295 022 117
  • (vaihde) p. 0295 045 000

Toimipaikat: Pori, Harjavalta, Kankaanpää ja Rauma   


Alueellista tietoa