Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Ähtävänjoella pyritään vähentämään hyydetulvia köysien avulla (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Ähtävänjoella varaudutaan hyydetulvien syntymiseen sään vähitellen kylmetessä. Pahimpien hyydekohteiden läheisyyteen asetetaan tällä viikolla ns. hyydeköydet, joilla pyritään nopeuttamaan jääkannen muodostumista. Ähtävänjoella esiintyy hyydetulvia lähes vuosittain koskipaikoilla Evijärven alapuolella Ähtävän, Lappforsin ja Kolpin taajamien läheisyydessä. Toisinaan hyydeongelmia on ollut myös Evijärven yläpuolella Välijoessa. Hyydepatojen riski on suurin kovilla pakkasilla, kun joen virtaama on suuri eikä jääkansi ole vielä muodostunut. Kun säät edelleen kylmenevät jääkannen muodostumista pyritään nopeuttamaan vähentämällä joen virtaamaa eli pienennetään veden juoksutusta Lappajärvestä. Jos joen virtaama on suuri sään kylmetessä, saattavat koskipaikat täyttyä alijäähtyneestä jääsohjosta, joka aiheuttaa tulvaa kosken yläpuolisella alueella.

Ähtävänjoen vesistön yläosalla sijaitsevan Lappajärven pinta on noussut marras-joulukuussa reilusti ja on nyt yli 40 cm tavanomaista korkeammalla. Tämän vuoksi Lappajärvestä lähtevä juoksutus on vielä toistaiseksi 24 m3/s. Lappajärven ja Evijärven juoksutuksia Ähtävänjokeen tullaan pienentämään pakkasen kiristyessä ja hyydetulvariskin kasvaessa. Lappajärven ja Evijärven säännöstelyä koskevien lupamääräysten mukaisesti Ähtävänjoen jäätymisvaiheessa saadaan virtaamia tarvittaessa lyhytaikaisesti pienentää hyytämisen vähentämiseksi luvan mukaisesta juoksutuksesta 5 m3:llä/s. Kun pysyvä jääkansi on syntynyt, juoksutuksia jälleen lisätään.

Ennakkotoimenpiteistä huolimatta syntyviä hyydepatoja voidaan joutua torjumaan myös kaivinkoneilla ja räjäytyksillä. Torjuntatoimenpiteillä estetään veden nouseminen pihoille ja kellareihin. Ähtävänjoki kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan ja hyyteen torjunnassa huomioidaan työturvallisuuden ja ympäristöolosuhteiden lisäksi luonnonsuojelulliset näkökohdat ja jokihelmisimpukoiden esiintymisalueet.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa Ähtävänjoen järvien säännöstelystä ja osallistuu tämän vuoksi järvien alapuolisten hyydeongelmien vähentämiseen. Jotta hyyteen torjuntaa voitaisiin vähentää, on tänä syksynä aloitettu selvitystyö, jossa arvioidaan, voitaisiinko pahiten hyyteestä kärsiviä kiinteistöjä suojata muilla keinoin.

Ähtävänjoen lisäksi hyydetulvia esiintyy ajoittain myös muissa Pohjanmaan vesistöissä. Viime vuosina hyydeongelmia on ollut mm. Lapuanjoen vesistöalueella Kuortaneenjärven alapuolella ja Kyrönjoen vesistöalueella Kyrkösjärven voimalaitoksella.

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta:

  • Johtava vesitalousasiantuntija Tommi Mäki, puh. 0295 027 882
  • Vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794


Alueellista tietoa