Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tuuli nostaa nikkeliä merenpohjasta veteen, suutareita ja muita kaloja koskevat tutkimukset jatkuvat (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Veden nikkelipitoisuudet laskevat yhä Kokemäenjoessa ja suistossa, avomeren rannikolla tuulet liikuttavat nikkeliä

Veden nikkelipitoisuudet ovat yhä laskeneet Kokemäenjoen alajuoksulla Ulvilassa ja Porissa. Viime viikolla pitoisuus oli enää 3,6 µg/l Kirjurinluodon kohdalla ja 5,7 µg/l Varvourinjuovassa. Samoin pitoisuudet ovat edelleenkin pienentyneet Pihlavanlahdelta Ahlaisten saaristoon niiden oltua viime viikolla noin 4-6 µg/l.

Eteläselällä sekä Mäntyluodon ja Reposaaren länsipuolella veden nikkelipitoisuus oli viime viikolla hieman korkeampi kuin edellisellä viikolla, mikä voi selittyä tuulen vaikutuksella avomeren reunassa. Tuuli ja aallokko nostavat matalalla vesialueella pohjaan painunutta nikkeliä veteen, koska kyseisen alueen vesi sekoittuu yleensä sameaksi kovilla tuulilla. Veden nikkelipitoisuudet olivat kuitenkin edelleen pieniä. Suurimmat arvot mitattiin Kolmikulman matalikon lähellä ja Eteläselällä, missä ne kuitenkin olivat alle 5 µg/l. Tuulensuojaisen Tukkiviikin puolella nikkelipitoisuus oli laskenut edellisestä viikosta.

Seuraavat vesinäytteet otetaan ensi viikolla ja sedimenttinäytteet syys-lokakuussa. Myös simpukkatutkimuksia jatketaan.

Kokemäenjoen kalatutkimukset jatkuvat

Kokemäenjoen juovista on kerätty suutarinäytteitä Turun yliopistolle ja Eviralle niiden kuolinsyyn selvittämistä varten.  Kokemäenjoen ja Pihlavanlahden suutarikuolema on pääosin jo ohi, mutta mikäli huonovointisia tai kuolleita yksilöitä edelleen löytyy, yleisöä pyydetään ilmoittamaan niistä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalastusbiologille. Päästön kalatalousvaikutusten seuranta jatkuu muilta osin metallipitoisuustutkimusten ja nahkiaisselvitysten merkeissä. Tuloksia merialueen kalojen ja jokeen nousevien nahkiaisten metallipitoisuuksista saadaan ensi viikolla, jolloin käynnistyvät myös Kokemäenjoen nahkiaistoukkatutkimukset.

Seurantaohjelma hyväksyttävänä

Nikkelipäästön seurantaohjelma on hyväksyttävänä Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa. ELY-keskus tiedottaa ohjelman hyväksymisestä myöhemmin.

Lisätietoja:

Vesi- ja sedimenttitutkimukset: ylitarkastaja Heli Perttula 0295 022 925
Kaloihin liittyvät tutkimukset: kalastusbiologi Leena Rannikko 0295 022 649

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kaikki aiheen tiedotteet ja tiedotusmateriaali osoitteessa
www.ely-keskus.fi/web/ely/kokemaenjoen-nikkelipaasto


Alueellista tietoa