Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Turun seudun turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmä muistuttaa seutukunnan asukkaita suojatien merkityksestä (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Tilastojen mukaan jalankulkijoiden liikennekuolemien määrä on vähentynyt kolmanneksella ja loukkaantuneiden määrä neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suojateiden turvallisuus on siten parantunut viime vuosina, mutta tehtävää on vielä. Valtakunnallisena tavoitteena on yhä turvallisempi liikenne, jossa kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti.

Suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu ajoradan tai pyörätien ylittämiskohta, joka on osoitettu liikennemerkein sekä yleensä myös tiemerkinnöin. Liikennesääntöjen mukaan suojatiellä ei saa ajaa polkupyörällä. Pyörätien jatkeella puolestaan tarkoitetaan suojatietä, joka on pyörätien jatkeena ja jonka pyöräilijä saa ylittää ajamalla. Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Suojatietä lähestyvän kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ajoneuvonsa ennen suojatietä. Jos ohitettava ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.

Liikenneturva käynnisti tänä keväänä yhdessä Moottoriliikenteen keskusjärjestön ja poliisin kanssa kaksivuotisen kampanjan suojatieturvallisuuden parantamiseksi. Sinä teet suojatien -kampanjan idea on toteuttajiensa mukaan yksinkertainen. Suojatieturvallisuudesta puhuttaessa etsitään syitä ja ratkaisuja lainsäädännöstä, tiemerkinnöistä, muista autoilijoista tai muista jalankulkijoista, mutta yhdeltä taholta ei koskaan vaadita ratkaisuja - itseltä.

Varsinais-Suomen ELY-keskus toteuttaa puolestaan kesällä 2014 Varsinais-Suomen liikenneturvallisuusurakan, jossa painopisteenä on suojateiden ja kevyen liikenteen yhteyksien turvallisuuden parantaminen (esimerkiksi suojateiden korottaminen hidasteella).

Myös Turun seudun turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmä painottaa suojatien merkitystä, ja valitsi suojatieturvallisuuden kevään tiedotusteemakseen. Vuonna 2012 valmistuneen Turun seudun turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelman eräänä tärkeänä liikenneturvallisuustyön painopisteenä on kevyen liikenteen onnettomuuksien vähentäminen. Tässä turvallisuushakuinen ja vastuullinen liikennekäyttäytyminen ovat avainasemassa.

Turun seudulla toimii turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmä, jonka tavoitteena on edistää seudun kunnissa turvallisuushakuista liikennekulttuuria, jossa jokainen liikkuja tuntee vastuunsa omasta ja kanssaliikkujiensa turvallisuudesta. Tavoitteena on myös edistää kestävää liikkumista, jossa liikkumisen painopistettä siirretään yksityisautoilusta vähemmän päästöjä synnyttäviin kulkutapoihin kuten kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Turun seutukunnan turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmässä ovat mukana seudun kuntien (Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Turku ja Sauvo) lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus, Varsinais-Suomen liitto, Liikenneturva, Lounais-Suomen poliisilaitos sekä Valonia. Ryhmän toimintaa koordinoi ja aktivoi liikenneturvallisuustoimijana Ramboll.

Pienet liikenneturvallisuutta parantavat toimenpiteet v. 2014 Varsinais-Suomen alueella löytyvät liikenneturvallisuussivulta sivun oikeasta linkkipalkista.

Lisätiedot:

- Varsinais-Suomen ELY-keskus, Jaakko Klang, jaakko.klang@ely-keskus.fi, p 0400 824 207

- Liikenneturva, Tapio Heiskanen, tapio.heiskanen@liikenneturva.fi, p 020 7282 362

- Turun seudun liikenneturvallisuustoimija, Ramboll, Terhi Svenns, terhi.svenns@ramboll.fi, p 050 3580733


Päivitetty