Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Opintojensa jälkeen Etelä-Savoon jää yli puolet, sosiaali- ja terveysalalle valmistuneet työllistyneet parhaiten (Etelä-Savon ELY-keskus)

Ammatillisista oppilaitoksista valmistuneista henkilöistä yli puolet jää Etelä-Savoon, kun taas ammattikorkeakoulun jälkeen muutetaan usein pois maakunnasta. Sosiaali- ja terveysalalle valmistuneet työllistyvät parhaiten ja muidenkin ammatteihin valmistuneiden työllisyystilanne näyttää taantumasta huolimatta pitkän aikavälin tarkastelussa paranevan.

Tiedot pohjautuvat juuri ilmestyneeseen AKVAS 2014 –selvitykseen, jossa selvitettiin Etelä-Savon ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2013 ja elokuuhun 2014 mennessä valmistuneiden sijoittumista työelämään opintojen jälkeen. Selvityksessä vertailtiin myös vuosina 2011 ja 2012 ammattiin valmistuneiden työllisyystilanteen kehittymistä kolmena eri ajankohtana, kun valmistumisesta oli kulunut 0,5–4 vuotta.

Ammatilliselta perusasteelta valmistuneet jäävät Etelä-Savoon, ammattikorkeakoulun jälkeen muutetaan useammin pois

Etelä-Savon ammatillisista oppilaitoksista valmistui ammattiin vuosina 2013 ja 2014 (elokuuhun mennessä) yhteensä 5393 henkilöä. Näistä 61 % (3296 hlöä) asui opintojensa jälkeen elokuussa 2014 Etelä-Savossa. Selvityksen mukaan maakuntaan jäävät asumaan varsinkin liiketalouden ja hallinnon alan, luonnontieteiden, tekniikan ja liikenteen ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat. Ammattikorkeakoulusta valmistuneista vain 667 eli 43 % jäi Etelä-Savoon valmistumisen jälkeen, kun taas ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneista maakuntaan jäi 2629 eli 69 %. Tosin ammattikorkeakoulusta yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalle valmistuneista peräti 64 % jää maakuntaan opintojensa jälkeen. Suurin osa heistä on jo opintoja aloittaessaan eteläsavolaisia.

Sosiaali- ja terveysalalle valmistuneet työllistyvät parhaiten

Etelä-Savossa asuvista vuonna 2013 ja elokuuhun 2014 mennessä valmistuneista (3296 hlöä) oli syyskuussa 2014 rekisteröitynyt työnhakijoiksi 34 % ja työttömiksi 18 %.  Suhteellisesti eniten työnhakijoita on  kulttuuri- ja luonnontieteiden aloilta valmistuneissa. Myös liiketalouden ja hallinnon alalle valmistuneista on työnhakijoina huomattavan suuri osa. Etelä-Savon syyskuun ammattibarometrin mukaan koko maassa sekä Etelä-Savossa on runsasta ylitarjontaa yleissihteereistä, mikä luonnollisesti näkyy myös vastavalmistuneiden merkonomien ja tradenomien työllisyystilanteessa.

Vuosina 2013 ja 2014 valmistuneista paras työllisyystilanne on sosiaali- ja terveysalalle valmistuneilla, joista syyskuussa 2014 työttömänä oli 12 %.  Samaan aikaan kaikista vastavalmistuneista oli työttömiä työnhakijoita keskimäärin 18 % ja Etelä-Savon yleinen työttömyysaste oli samaan aikaan 12,5 %.

Valmistuneiden työllisyystilanne näyttää pitkällä aikavälin tarkastelussa paranevan taantumasta huolimatta

Vertailuaineistona tarkasteltiin kahtena aiempana vuonna valmistuneita. Vuosina 2011 ja 2012 valmistuneista Etelä-Savossa asuvista oli kesäkuussa 2013 työnhakijoina 26 %. Vastaava osuus heinäkuussa 2014 oli 21 % ja 13 % syyskuussa 2014. Työnhakijoiksi rekisteröityneiden valmistuneiden määrä puolittui kesäkuusta 2013 syyskuuhun 2014. Vuosina 2011 ja 2012 valmistuneiden työllisyystilanteen vertailu kolmena eri ajanjaksona osoittaa, että valmistumisesta kulunut aika ja karttunut työkokemus parantavat valmistuneiden työmarkkina-asemaa, minkä lisäksi monet valmistuneista ovat tänä aikana siirtyneet jatko-opintoihin.

Lisätietoja:

Työllisyyden, ennakoinnin, nuorten, hankintojen ja osaamisen kehittäminen Etelä-Savossa (TENHO-hanke)
Ennakointiasiantuntija Eeva Pulkkinen, Etelä-Savon ELY-keskus, puh 295 024 040, eeva.pulkkinen(at)ely-keskus.fi

Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, puh 0295 024 165, merja.toijonen(at)ely-keskus.fi
 

               


Päivitetty