Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Lapissa marraskuussa työttömiä 13 180 - työttömyyden kasvu hidastunut (Lapin ELY-keskus)

Lapissa oli marraskuun lopussa 13 180 työtöntä työnhakijaa ja työttömien osuus työvoimasta 15,9 %. Työttömiä oli lähes 140 (-1 %) vähemmän kuin kuukautta aiemmin ja 370 (3 %) enemmän kuin vuotta aiemmin marraskuussa. Työttömyys on viime kuukausien aikana kasvanut vuodentakaiseen verrattuna Lapissa vähemmän kuin koko maassa ja kasvu on hidastunut.

Työttömyyden kehitys vaihtelee seutukunnittain. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys laski hieman Itä-Lapin ja Rovaniemen seutukunnissa. Työttömyys kasvoi sekä kuukauden että vuoden aikana määrällisesti eniten Kemi-Tornion alueella ja suhteellisesti eniten Torniolaaksossa. 

Nuorten työttömyys väheni edelleen Lapissa. Nuoria alle 25 -vuotiaita työttömiä marraskuun lopussa 1 545. Myös nuorten työttömyydessä alueelliset erot ovat huomattavia. Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus ko. ikäluokan työvoimasta oli Lapissa 18,5 % vaihdellen Pohjois- ja Tunturi-Lapin alle 15 prosentista Kemi-Tornion seutukunnan 25 prosenttiin.

Aktivointiasteeseen laskettaviin työ- ja elinkeinohallinnon palveluihin osallistui marraskuun lopussa 4 760 lappilaista. Palveluihin osallistuvien määrä oli yli 310 suurempi kuin vuotta aiemmin, erityisesti työvoimakoulutukseen ja valmennuksiin osallistuvien määrä nousi.

Lapissa oli marraskuussa avoinna 1 920 TE-toimistoon ilmoitettua työpaikkaa, joista 1 600 oli yrityksissä ja 230 kuntasektorilla. Avoimista työpaikoista useamman kuin joka kolmannen työn kesto oli yli vuoden.

Marraskuun työllisyyskatsaus kokonaisuudessaan
 

Lisätietoja:

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
TE-toimiston johtaja Marja Perälä, 0295 039 636

Palvelujohtaja Tero Hyttinen, 0295 039 560 

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto

Seuraava työllisyyskatsaus (joulukuu 2014) julkaistaan 20.01.2015


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa