Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2014 (Keski-Suomen ELY-keskus)

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa oli marraskuun lo­pussa 20 525 työtöntä työnhakijaa, viime vuoden marraskuuhun verrattuna 1 429 enemmän. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli 30 593 enemmän kuin vuosi sitten, marraskuun lopun määrä oli 326 506.

Työttömyys lisääntyi myös kuluvan vuoden loka­kuusta. Keski-Suomessa oli 348 ja koko maassa 6 637 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin kuu­kautta aiemmin.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli marraskuun lopussa Keski-Suomessa ELY-keskusten toiseksi korkein 16,0 %. Keski-Suomea pahempi tilanne oli ainoastaan Kainuussa (16,8 %). Lappi (15,9 %) kiilasi niukasti Keski-Suomen ohi. Viime vuoden marraskuusta lähtien Keski-Suomi on Lapin ja Kainuun kanssa kuulunut työttömyys­asteeltaan kolmen pahimman ELY-keskuksen joukkoon. Kehnoimmaksi Keski-Suomi ei ole pääty­nyt, mutta toiseksi kehnoimmaksi neljä kertaa: kuluvan vuoden helmi-, maalis-, kesä- ja marras­kuussa. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marras­kuun lopussa 12,5 %.

Kaikkiaan työnhakijoita Keski-Suomessa oli marraskuun lopussa 35 069, joista työttömiä työnha­ki­joita 20 525. Työssä olevia työnhakijoista oli 7 311 ja työvoiman ulkopuolella olevia 6 216. Työttö­myyseläkkeen saajia oli 573 ja lyhennettyä työviik­koa teki 444 työnhakijaa. Työttömistä työn­haki­joista oli kokoaikaisesti lomautettuja 1 588. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 38 vähemmän kuin loka­kuussa ja 66 vähemmän kuin vuosi sitten marraskuussa.

Avoimet työpaikat
Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella oli marraskuun aikana 1 829 avointa työpaikkaa, joista uusia, kuukauden aikana ilmoitettuja 1 083. Avoimia työpaikkoja oli 296 vähemmän kuin kuluvan vuoden loka­kuussa ja 11 enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Kuukauden aikana täyttyi 1 143 työpaikkaa ja kuukauden lo­pussa työpaikoista oli avoinna 680.

Työttömyyden rakenne
Työnhakijoita yhtä avointa työ­paik­kaa kohti oli Keski-Suomessa marraskuun aikana 20, ELY-keskuk­sista eniten. Koko maassa yhtä avointa työpaikkaa kohti oli 10 työnhakijaa.

Äänekosken seutukunnan työttömien työnhakijoiden määrä laski lokakuusta, viiden muun Keski-Suo­men seutukunnan työttömyys lisääntyi. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna tilanne koheni hiukan Joutsan seutukunnassa ja heikkeni muualla. Työttömyysasteella mitaten paras tilanne marraskuun lopussa oli Keuruun seutukunnassa (14,3) ja vaikein tilanne maakunnan pohjoisosassa eli Äänekosken ja Saarijär­ven-Viitasaaren seutukunnissa (molemmat 18,2 %).

Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa naisia 8 730 (42,5 %) ja miehiä 11 795 (57,5 %).

Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa alle 25-vuotiaita nuoria 2 908, lokakuu­hun verrattuna 30 ja viime vuoden marraskuuhun verrattuna 284 enemmän.

Keski-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2014 (pdf)

Keski-Suomen ELY-keskuksessa työllisyystilannetta ja työvoimapolitiikan toimeenpanoa koskeviin tiedusteluihin vastaavat:

Yksikön päällikkö Marja Pudas 0295 024 586

Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 0295 024 571

Keski-Suomen TE-toimistossa tiedusteluihin vastaavat:

Johtaja Tuula Säynätmäki 0295 046 050

Palvelujohtaja Minna Heino 0295 046 020

  • työnvälitys- ja yrityspalvelut

Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen 0295 046 183

  • osaamisen kehittämispalvelut

Palvelujohtaja Leena Kauhanen 0295 046 064

  • tuetun työllistämisen palvelut

 


 

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa