Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Jokien virtaamat nousussa Lounais-Suomessa, jäät heikkoja (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Lauhan sään ja vesisateiden ennustetaan nostavan jokien virtaamia huomattavasti loppuviikon aikana. Tulvavahinkoja ei ole odotettavissa, mutta virtaamien kasvu heikentää jokiin muodostuneita jääkansia ja virtaaman kasvusta riippuen jäidenlähtö on mahdollista.

Jouluna alkaneiden pakkasten aikana Merikarvianjoessa muodostui hyydettä, joka nosti vedenkorkeutta Merikarvian keskustassa lähes metrillä. Vesi nousi pelloille, mutta rakennusvahingoilta vältyttiin. Vedenpinta on tämän jälkeen laskenut hieman lämmenneen sään sekä säännöstelemällä pienennetyn virtaaman vuoksi. Hyydettä ehkäisevän jääkannen muodostumista pyritään edistämään Merikarvialle asennettavalla hyydepuomilla.

Kokemäenjokeen muodostui kuluneen pakkasjakson aikana monin paikoin jääkansi. Jääkannen muodostumista edesauttoivat hyydepuomit sekä ELY-keskusten ja voimayhtiöiden yhteistyössä suorittama jäädytysajo, jossa Kokemäenjoen virtaamaa pienennettiin supistamalla juoksutuksia Pirkanmaan säännöstellyiltä järviltä. Jääkansi on joka paikassa vielä erittäin ohut ja kovemmin virtaavissa paikoissa joki on edelleen auki. Kokemäenjoen virtaamaa pyritään pitämään säännöstelemällä pienenä läpi lauhan jakson jokeen muodostuneen hyyteeltä suojaavan jääkannen säilyttämiseksi.

ELY-keskus huomauttaa lauhan sään, vesisateiden ja kovien virtausten heikentämästä jäätilanteesta ja kehottaa välttämään jäille menemistä. Erityisesti virtaavissa paikoissa jäät voivat heikentyä huomattavasti.

Lisätietoja:

Vesitilanne ja ennusteet (ymparisto.fi)

Olli-Matti Verta, puh. 0400 523 915


Alueellista tietoa