Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Jokien virtaamat kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Viimeisen kuukauden aikana vesitilanne Pohjois-Pohjanmaalla on muuttunut merkittävästi. Kuivan kesän ja alkusyksyn jälkeen joet, ojat ja maaperä ovat täyttyneet vesistä. Kalajoessa ja Pyhäjoessa virtaama on lähes keskimääräisen kevättulvan tasolla. Koska joissa ei ole jäitä, ei vesimäärä aiheuta haitallista tulvimista.

Siikajoen tulvan huipusta viikon loppupuolella saadaan leikattua noin 40 - 50 m3/s Uljuan säännöstelyn avulla. Siitä huolimatta vesi nousee alavimmille pelloille etenkin Mankilan alueella.

Oulujoessa, Kiiminkijoessa ja Iijoessakin virtaama on ajankohtaan nähden suuri, mutta sen ei arvioida aiheuttavan ongelmia.

Sään viilentyminen tasaa virtaaman kasvua joissa ja kääntää etenkin pienempien jokien virtaamat laskuun jo viikon loppupuolella. Virtaama joissa pysyy kuitenkin pitkään suurena ajankohtaan nähden, koska esimerkiksi Siikajoen vesistössä säännösteltyjen järvien vedenpintoja lasketaan alas tulvahuipun jälkeen.

Koska maaperä, ojat, joet ja säännöstellyt järvet ovat täynnä vettä, on riski tulvimiselle mahdollisten seuraavien isompien vesisateiden ja sään lämpenemisen myötä erittäin suuri maakunnan eteläisissä joissa. Mikäli lämpötila laskee alle -10 asteen, kasvaa hyyde- ja suppopatojen riski Pohjois-Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kehottaa jokivarsien asukkaita seuraamaan tulevien viikkojen sääennusteita ja arvioimaan sateiden ja lämpötilan vaikutusta vesistöissä. Mikäli jokivedet jäätyvät kovilla virtaamilla, voi jääkannesta muodostua erittäin arvaamaton jäällä liikkujalle.

Vesitilannetta voi seurata ympäristö.fi –verkkopalvelussa.

Lisätietoja:

Vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 430 (kokonaistilanne)
Ympäristöinsinööri Miikka Annunen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 304 (Pyhäjoki ja eteläisemmät joet)
Ympäristöinsinööri Kaisa Kettunen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 030 (Siikajoki ja pohjoisemmat joet)


Alueellista tietoa