Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Talvivaaran päästöjen vaikutusalue ei ole muuttunut syksyn 2013 aikana (Kainuun ELY-keskus ja Pohjois-Savon ELY-keskus)

Talvivaaran kaivosyhtiö on jatkanut käsiteltyjen jätevesien johtamista pohjoiseen Oulujoen vesistöön ja etelään Vuoksen vesistöön. Juoksutuksia on ympäristöluvassa rajoitettu sitomalla veden määrä Kalliojoen virtaamaan, joka syyssateiden aikana on sallinut hieman kesää suurempia juoksutuksia. Vaasan hallinto-oikeus rajoitti lokakuun päätöksellään Vuoksen suuntaan laskettavien haitta-ainepäästöjen määrän enintään 40 prosenttiin kokonaispäästöstä.

Talvivaara ei ole pystynyt juurikaan vähentämään alueelle varastoimiaan vesiä, joita on varastoissa edelleen hieman yli kuusi miljoonaa kuutiometriä.

Syys–lokakuussa otettujen vesinäytteiden mukaan Talvivaaran päästöjen vaikutusalue on pysynyt entisen laajuisena. Tällä hetkellä Talvivaaran päästöt näkyvät pohjoisen suunnassa Jormasjärvellä saakka ja etelän suunnassa Laakajärvellä saakka etenkin veden luontaista korkeampina sulfaatin, natriumin ja mangaanin pitoisuuksina. Myös Kiltuanjärvessä natrium- ja sulfaattipitoisuudet ovat hieman luontaista tasoa korkeammalla. Nuasjärvessä Talvivaaran vaikutuksia ei ole selvästi havaittavissa. Laakajärven alapuolisten vesistöjen vedenlaadussa Talvivaaran kuormitus on edelleen havaittavissa Syvärille saakka, mutta pitoisuusmuutokset eivät ole vesieliöstöä haittaavalla tasolla.

Nurmijoen reitin piilevälajistoa tutkittiin 13:lla havaintopaikalla syyskuussa 2013. Ylimpänä näytepaikkana oli Kivijärven alapuolinen Kivijoki ja alimpana Syvärin alapuolinen Lastukoski. Kivijoen lajistossa olivat selvästi runsastuneet suolaista ja emäksistä vettä suosivat piilevälajit. Laakajärven alapuolisessa Laakajoessa tai muiden alapuolisten havaintopaikkojen piilevälajistossa Talvivaaran kuormituksen vaikutusta ei havaittu.

Talvivaaran alapuolisten järvien syyskierto on tapahtunut normaalisti lukuun ottamatta Salmista, Kalliojärveä ja Kivijärveä. Kolmisopessa kierto on osittain häiriintynyt, kuten oli odotettavissa Talvivaaran konsultin tekemän mallinnuksen perusteella.

Vesistöjen tilan kehityksen kannalta on edelleen oleellista, kuinka lähijärvien vesimassat sekoittuvat syksyisin ja keväisin, ja pääsevätkö varastoituneet haitta-aineet kulkeutumaan edelleen vesistössä. Syyskierron jälkeen vedet alkavat jälleen kerrostua ja ainemäärät suurentunevat pohjan läheisissä kerroksissa talvella.

Talvivaara on jättänyt selvityksen kipsisakka-altaan vuodon ja ylijäämävesien juoksutuksen ympäristövaikutuksista sekä Salmisen, Kalliojärven ja Kivijärven kunnostustarpeen arvioinnista Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle.

Toukokuussa myönnetyn ympäristöluvan mukaan Talvivaaran on toimitettava eri kohteiden kunnostusvaihtoehtojen tarkastelut, kunnostussuunnitelmat sekä lupahakemukset Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon 30.6.2014 mennessä.

Liite: Talvivaaran alapuolisten vesien tila loppuvuonna 2013

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
yksikön päällikkö Sari Myllyoja, p. 029 502 3833,
ylitarkastaja Raija Urpelainen, p. 029 502 3898

Pohjois-Savon ELY-keskus,
limnologi Taina Hammar, p. 029 502 6782,
hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski, p. 029 502 6854.


Alueellista tietoa