Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus perii takaisin palkkatukia Kainuussa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt takaisinperintäpäätökset koskien Länsi-Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston vuosina 2004–2012 virheellisesti myöntämiä ja maksamia palkkatukia. Päätösvalta asiassa siirtyi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 1.1.2013 voimaan tulleen hallintouudistuksen yhteydessä. Vuoden 2013 alussa toimintansa aloitti myös Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto.  Takaisinperittäväksi päätetty määrä on yhteensä noin 209 450 euroa. Tuensaajat olivat yrityksiä, yhdistyksiä sekä kuntayhteisöjä.

Länsi-Kainuun TE-toimisto myönsi palkkatukea virheellisin perustein vuosina 2004–2012. Virheen havaitsi palkkatuen maksatusta hoitava Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Pohjoinen maksatusalue -ryhmä tammikuussa 2013. Kainuun TE-toimisto on avustanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusta asian selvittämisessä. Länsi-Kainuun, Itä-Kainuun ja Ylä-Kainuun TE-toimistot yhdistyivät Kainuun TE-toimistoksi vuoden 2013 alussa.

Takaisinperinnät koskevat 46 tuensaajaa, joille kaikille varattiin tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa. Tuensaajat olivat yrityksiä, yhdistyksiä sekä kuntayhteisöjä. Takaisinperittäväksi päätettyjen palkkatukien määrä on yhteensä 209 452,30 euroa. Suurin yksittäinen palautettava määrä on n. 28 000 euroa.

Virheellisesti myönnetyssä palkkatuessa on pääsääntöisesti ollut kyse siitä, että vamman tai sairauden mukaan myönnetty palkkatuki on ollut liian suuri työsopimuksessa sovittuun työaikaan ja työstä aiheutuviin palkkakustannuksiin nähden. Palkkatukia ei peritä takaisin kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan liikaa maksettu määrä.

Ottaen huomioon tukien myöntämisessä ja maksamisessa tapahtuneet viranomaisvirheet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kohtuullistanut takaisinperintää luopumalla korkovaatimuksista kaikkien tuensaajien osalta. Lisäksi useissa yksittäistapauksissa on annettu helpotuksia takaisinperittävien pääomien maksuun perittävän määrän suuruuden ja tuensaajan taloudellisesta tilanteesta saatujen selvitysten perusteella. Takaisinperintäperusteista ja perinnän kohtuullistamisen kriteereistä säädetään valtionavustuslaissa (688/2001).

Lisätietoja:
Lakimies Laura Heinonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 166 ja
johtaja Tiina Veijola, Kainuun TE-toimisto, puh. 0295 039 116


Alueellista tietoa