Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Pohjanmaan joet ovat kääntyneet laskuun (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Jokien virtaamat ovat kääntyneet laskuun Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.  Kaikki joet ovat nyt laskusuunnassa, sillä myös Kyrönjoen ja Lapuanjoen virtaamat pienenevät. Jokien varsilla on edelleen peltoja ja metsiä veden alla satoja hehtaareja. Lähiaikojen sateet saattavat kuitenkin osittain kääntää vesipintoja ja virtaamia jälleen nousuun.

Myös järvien tulvatilanne on osin helpottumassa. Esimerkiksi Alajärvi ja Kalajärven tekojärvi ovat nyt laskussa. Myös Hirvijärven, Vissaveden ja Venetjärven tekojärvien sekä Seinäjärven ja Ähtärinjärven nousu on pysähtynyt.  Suurimmassa nousussa on Lappajärvi, joka on nyt lähes 70 senttiä korkeammalla kuin tähän aikaan keskimäärin. Juoksutukset Lappajärvestä nostetaan tänään tasolle 25 m3/s.  Myös Lestijärvi on ennusteiden mukaan nousussa.

Tekojärvistä ja säännöstellyistä järvistä juoksutetaan nyt poikkeuksellisen paljon vettä. Tulvaluukku on edelleen auki Kivi- ja Levalammen tekojärvellä (juoksutus noin 9 m3/s) Närpiönjoella. Kyrönjoella Kalajärvestä juoksutetaan 15 m3/s ja Kalajärven ohi vanhaan uomaan on juoksutettu enimmillään 4 m3/s. Kyrkösjärven ohi juoksutetaan Seinäjoen vähävetiseen uomaan 12 m3/s. Perhonjoella Venetjoen ja Vissaveden tekojärvistä juoksutetaan lupaehtojen mukaisia maksimijuoksutuksia ja Patanan tekojärven ohi juoksutetaan Perhonjoen vanhaan uomaan 8,5 m3/s.

Juoksutusten poikkeuksellisuudesta johtuen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulvaorganisaatio päivystää myös uudenvuodenpyhinä.

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:

  • Tuuli Saari (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa), puh. 0295 027 925
  • Kristiina Kastman (Keski-Pohjanmaa), puh. 0295 038 344
  • Sari Yli-Mannila, puh. 0295 027 962

 


Alueellista tietoa