Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Etelä-Savossa rantojen tuntumassa jäätä (Etelä-Savon ELY-keskus)

Vesistöt jäätyivät Etelä-Savossa marras-joulukuun vaihteen pakkasilla, mutta viime aikoina on maakunnan alueella ollut varsin lauhaa. Etelä-Savon ELY-keskus teki jäänpaksuusmittauksia 17.-19.12.2013 muutamalla järvellä maakunnan länsipuolella.  Mittaukset tehtiin noin 100 metrin päässä rannasta. Osa mittauspaikoista ei ole virallisia jäähavaintoasemia. Jääpeitteen kokonaispaksuus mitatuissa järvissä oli keskimäärin 11 cm vaihdellen 9-13 cm välillä. Jää muodostui lähes yksinomaan teräsjäästä, joten jään laatu oli siten hyvä.

Vaikka jäät varsinkin rannan tuntumassa monin paikoin jo kestävät ihmisen painon, kulkuneuvoilla ei kuitenkaan ole syytä mennä jäälle. Erityisesti virtaavissa kohdissa kuten salmipaikoissa liikkumista tulee välttää. Lisäksi on huomioitavaa, että suurten järvien selkävedet eivät vielä ole monin paikoin jäätyneet. Yleensä alkutalvesta jäänpaksuuserot vesistön eri osien välillä ovat suuria.

Seuraavan viikon ajalle on Etelä-Savoon ennustettu monin paikoin suojasäätä. Jäät eivät siten ole joulun ja uudenvuoden välillä erityisesti vahvistumassa vaan ennusteiden mukaan enemmänkin heikkenemässä. Myös jään laatu saattaa huonontua riippuen sateista ja siitä tulevatko sateet lumena, räntänä vai vetenä.

Lisätietoja:

Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 192


Alueellista tietoa